Turkki joutui pettymään MM-avauksessaan – valmentaja pyysi anteeksi
Turkki koki yllättävän tappion MM-avauksessaan varhain sunnuntaiaamuna. Australia kaatoi Turkin 2-0, ja sai samalla salama-alun MM-lopputurnaukselleen.
Turkkia ennakoitiin jopa lohkovoittajaksi, joten sunnuntainen tappio oli monelle melkoinen yllätys.
Turkki hallitsi pelitapahtumia ja piti pelin pitkälti jatkuvasti Australian kenttäpuoliskolla, mutta viimeiset ratkaisuvat jättivät toistuvasti paljon parantamisen varaa.
Turkin päävalmentaja Vincenzo Montella pyysi anteeksi sunnuntaista tulosta. Montellan mukaan peliesitys oli hyvä, mutta viimeistelyt eivät niinkään.
– Peli ei sujunut taktisesti niin kuin odotimme. Tiesimme Australian puolustavan ja odottavan. Tiesimme heidän käyttävän vastahyökkäyksiä. Päästimme kaksi maalia ja olemme todella pettyneitä. Osoitimme joukkuehenkeä kentällä ja taistelimme. Jos jatkamme näin, tulemme saamaan haluamiamme tuloksia. Pelaamme paremmin seuraavassa pelissä.
– Olemme todella pahoillamme. Voimme ratkaista tämän. Meillä on tarpeeksi aikaa. Joukkueemme oli vähän hidas ja muutamaan otteeseen vastustajan taktiikat toimivat. Tiesimme, että he pelaisivat näin.
– Tiesimme todella hyvin, miten Australia tulisi pelaamaan, mutta emme onnistuneet maalinteossa. Mielestäni pelasimme todella hyvin. Hallitsimme palloa 78-prosenttisesti, mutta emme tehneet maalia. Australian puolustuksen ohittaminen oli todella vaikeaa. Vastustajamme puolustuksessa on todella pitkiä pelaajia. Ei ole helppoa pelata meitä pidempiä vastustajia vastaan.
– Olemme edelleen mukana kisassa, Montella viittasi jatkopaikkaan.
LUE MYÖS
- KuPS-kapteeni Petteri Pennanen iski maalin suoraan kulmapotkusta: ”Nyt meni suorilta sisään”
- Huuhkajien Miro Tenholle uusi sopimus
- KuPS taisteli loppuunmyydyssä Tammelassa – Trabzonspor iski neljä maalia
- KuPSin europelissä kiehahti – tappelu katsomossa
- Harry Kanen tulevaisuudesta tipahti jättiuutinen – teki ison päätöksen
- Cristiano Ronaldolla on tukijoita Portugalin joukkueessa: ”Toivon hänen palaavan”
- Virallista: Iikka Miettinen jatkaa Ilveksen urheilujohtajana
- Miika Nuutinen: KuPSilla on suunnitelma Mohamed Salahia varten
- Pelaako Mohamed Salah illalla Tammelassa? Näin Trabzonsporin valmentaja kommentoi
- BBC: Euroopan futispomot haluavat Arsène Wengerin Fifan johtoon: ”Kyse ei ole rahasta, statuksesta tai egosta”
- Cristiano Ronaldo pelasi vahvasti – ”Olen portugalilainen, mutta kuulun Saudi-Arabian kuningaskunnalle”
- Vinícius ei saa pelata El Clásicossa – pitkä pelikielto napsahti
- Lionel Messin ennätys uusiksi – Erling Haaland hurjana Mestarien liigassa
- José Mourinho haukkui Espanjan jalkapallojohdon
- Mestarien liigan hattutemppusankari vaikean valinnan edessä – ”Päätän, kun sen aika koittaa”
- Veikkausliiga-joukkueen yleisökeskiarvo mykistää – ”Mahtava futiskaupunki”
- Pienen kalastajakylän kasvatti nousi tiistain hahmoksi Mestarien liigassa – ”Kusipää”
- Kesän Trump-sotkulla iso vaikutus – Fifa aikoo muuttaa jalkapallon sääntöjä
- AC Oulun luottopelaaja loppukauden sivussa pelikentiltä
- Manchester City ja PSG kohtasivat Mestarien liigassa isossa pelissä – UCL-illassa hurja määrä maaleja