HJK kaatoi kauden ensimmäisessä europelissään torstaina pohjoisirlantilaisen Colerainen tylyin 5–0-lukemin.

Klubin päävalmentaja Joonas Rantanen oli tyytyväinen joukkueensa esitykseen ottelun jälkeen.

Rantanen kommentoi joukkueensa otteita ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

– Loistava tulos hyvän suorituksen jälkeen. Ei voi olla kuin tyytyväinen. Mielestäni olemme sellaisen mahdollisuuden äärellä, että voimme rakentaa jotain. Vaasan Palloseuraa vastaan tuli jo omalla tavallaan taisteluvoitto.

HJK sai onnistumisia laajalla rintamalla. Kuva: AOP

HJK iski illan kamppailussa viidesti reilun 2000 kilometrin päästä saapuneen vierasjoukkueen verkkoon.

Kyseessä on vasta toinen kerta yli 15 vuoteen, kun töölöläisjätti on nakuttanut yhtä monta osumaa vastustajansa maaliin europelissä.

– Meiltä todella hyvä hyökkäyspelin esitys. Vastustaja puolusti hieman eri tavalla kuin odotimme, mutta pääsimme nopeasti kiinni siihen, mistä tilat löytyivät. Se oli ehjä ysikymppinen kaikin puolin. Olen iloinen, että pystyimme antamaan tällaisen esityksen ja tuloksen kotiyleisölle.

Etukäteen oli tiedossa, ettei illan vierasjoukkue olisi välttämättä pelkkä pitkää roiskiva pohjoisirlantilainen korstokopla.

Coleraine yrittikin altavastaajan asemastaan huolimatta pelata Töölön illassa jalkapalloa roiskimisen sijaan.

– Odotimme rakenteen puolesta hieman erilaista vastustajaa kuin tyypillisesti. Ottelussa näkyi, miten he liikuttivat palloa ajoittain lyhyillä etäisyyksillä, pitivät paljon pelaajia pallon lähellä ja pyrkivät vaihtamaan painopistettä sitä kautta edetäkseen.

“Oli hyvä päästä aloittamaan kotona”

Colerainen on eittämättä vedettävä jänis hatusta, mikäli se haluaa vielä edetä otteluparista jatkoon. Otteluparin toinen osa pelataan ensi viikon torstaina Pohjois-Irlannissa.

Rantasen mukaan oli hyvä asia, että ensimmäinen osaottelu pelattiin Töölössä.

– Ensifiilis tästä otteluparista oli se, että hyvä päästä aloittamaan kotona. Siitä tuli heti vahva tunne.

Otteluparin voittaja kohtaa seuraavalla kierroksella joko skotlantilaisen Motherwellin tai färsaarelaisen HB Torshavnin.

Klubi pelaa ennen toista osaottelua kuitenkin jo heti sunnuntaina, kun Töölöön saapuu vieraaksi Turun Palloseura.

– Hyvä, että pelejä on nyt paljon. Meillä on paljon pelaajia terveenä ja pystymme pelaamaan tiiviiseen tahtiin. Ajatus siirtyy TPS-otteluun oikeastaan heti. Huomenna palaudutaan, tehdään suunnitelma siitä, miten lauantaina valmistaudutaan, ja sitten taas pelataan. On tärkeää edetä peli kerrallaan koko ajan, Rantanen kommentoi.

HJK:n ja TPS:n välinen Veikkausliigan ottelu potkaistaan käyntiin sunnuntaina kello 17.00.

Väinö Helenius

LUE MYÖS: