Näkökulma: Ei vain MM-kisojen, vaan koko maailman paras keskikenttäpelaaja
Englanti kohtasi Meksikon MM-kisojen neljännesvälierissä viime yönä ottelussa, joka alkoi tuntia myöhemmin sääolosuhteiden vuoksi. Media painotti ennen ottelua, että Meksikon ilmastossa pelaaminen tulee olemaan erittäin hankalaa englantilaisille. Lopulta Englanti voitti ottelun lukemin 3-2 ja ottelun hahmoksi nousi mahdollisesti maailman paras keskikenttäpelaaja: Jude Bellingham.
Bellingham teki otteluun kaksi maalia, joka on aivan käsittämätöntä nuorelta supertähdeltä. Harry Kane iski kolmannen. Ennen kisoja Englannin mediassa asiantuntijat keskustelivat Bellinghamin pois jättämisestä kisajoukkueesta. Keskustelua on käyty myös MM-kisojen aikana siitä, että pitäiskö Jude Bellinghamin vai Morgan Rogersin olla avauksessa. Valinta pitäisi olla tässä vaiheessa selvä.
Artikkeli jatkuu postauksen jälkeen.
Ennen MM-kisoja Englannin mediassa nousi esiin artikkeli otsikolla Leave Jude at Home, jossa perusteltiin, että Bellingham olisi Englannin pukukoppia jakava ja eripuraa aiheuttava pelaaja. Voidaan todeta, että Craig Hopen kirjoittama artikkeli vanheni yhtä nopeasti kuin päiväksi pöydälle unohtunut maitopurkki. Englannin legenda Rio Ferdinand reagoi artikkeliin X-palvelussa nauruemojeilla Bellinghamin vahvojen otteiden jälkeen.
Tällä hetkellä herääkin kysymys: onko Jude Bellingham maailman paras keskikenttäpelaaja? Ainakin MM-kisojen perusteella Jude nostetaan ehdottomasti kilpakumppaneidensa Pedrin, Vitinhan ja Bruno Fernandesin yläpuolelle. On totta, että edellä mainittujen pelipaikat ovat hieman erilaisia, mutta juuri se tekee Bellinghamista niin loistavan. Hän pystyy pelaamaan kymppipaikalla, kasipaikalla ja vielä kaiken lisäksi kutospaikalla.
Bellingham on maailman monipuolisin keskikenttäpelaaja. Hänen peliotteensa ja tapansa liikkua kentällä muistuttavat ajoittain jalkapallolegenda Zinedine Zidanea. Bellingham on erinomainen taklaaja, ja pelkästään hänen MM-kisojen liukutaklauksistaan voisi tehdä viiden minuutin highlight-pätkän. Hän pujottelee puolustuksen läpi vaivattomasti. Lisäksi hänen pelinlukutaitonsa on 23-vuotiaana aivan järkyttävän kovalla tasolla.
Eikä tässä puhuta vain yhden pelin otteista. Bellingham on ollut kisojen yksi parhaista pelaajista ja kannatellut Englantia Harry Kanen kanssa eteenpäin. Bellingham on tilastoinut MM-kisoihin tähän mennessä neljä maalia ja antanut yhden syötön. Samaa ei voida sanoa muista kilpakumppaneista, kun heitä verrataan. Mies ei kuulu turhaan maailman arvokkaimpien pelaajien joukkoon.
Jude teki kaiken lisäksi historiaa. Hän teki MM-kisojen historian kolmanneksi nopeimman kahden maalin putken: osumat syntyivät vain 98 sekunnin välein. Hänen edellään tilastossa ovat Real Madridin legendat Toni Kroos (2014, 70 sekuntia) ja Kylian Mbappé (2022, 95 sekuntia). Tosin Kroos edusti tuolloin vielä Bayern Müncheniä. Silti on varsin mielenkiintoista, että tämän tilaston kolme nopeinta pelaajaa ovat kaikki edustaneet Real Madridia.
Artikkeli jatkuu postauksen jälkeen.
Yksi suurimmista asioista, jonka media tuntuu unohtavan Bellinghamin kohdalla, on hänen ikänsä. Bellingham täytti viime viikolla 23 vuotta. Hänellä on käytännössä vielä koko ura edessään, mutta siitä huolimatta hän on ehtinyt kerätä mittavan kokemuksen ja palkintokaapin huipputasolta.
Bellingham valittiin Bundesliigan vuoden pelaajaksi kautena 2022/23 Borussia Dortmundin paidassa. Vaikka Dortmund menetti mestaruuden dramaattisesti viimeisellä kierroksella, Bellinghamin nimi nousi lopullisesti koko jalkapallomaailman tietoisuuteen. Pian sen jälkeen Real Madrid soitti englantilaiselle, ja siirto toteutui nopeasti.
Ensimmäisellä kaudellaan Real Madridissa paineet olivat valtavat. Ranskalaistähti Karim Benzema oli lähtenyt seurasta Saudi-Arabian pääsarjaan, ja Los Blancosin ainoaksi puhtaaksi hyökkääjäksi jäi Joselu Mato.
Kaikella kunnioituksella Joselua kohtaan, mutta hänen ei teoriassa pitäisi olla Real Madridin tasoisen joukkueen ykköshyökkääjä. Toki Joselu nousi seuralegendaksi Mestarien liigan välierässä Bayern Müncheniä vastaan, kun hän iski ottelussa kaksi maalia.
Carlo Ancelotti kokeili Bellinghamia roolissa, jossa hän ei ollut aiemmin pelannut ammattilaistasolla. Hyökkäävämpi rooli sopi englantilaiselle varsin hyvin, sillä false 9 -roolissa hän iski ensimmäisellä kaudellaan 2023–24 La Ligassa 19 maalia ja antoi kuusi maalisyöttöä.
Real Madrid voitti samalla kaudella sekä La Ligan että Mestarien liigan. Ei todellakaan huono aloitus Espanjan korkeimmalla sarjatasolla tuolloin vasta 20-vuotiaalta englantilaiselta. Kaiken kruunuksi hän voitti samalla kaudella myös La Ligan vuoden pelaajan palkinnon.
Bellinghamia on kritisoitu kahden edellisen kauden aikana siitä, ettei Real Madrid ole voittanut pokaaleja. Bellingham on kuitenkin nousemassa jälleen erittäin kovalle tasolle ja nyt näyttää siltä, että hän ja Harry Kane ottavat koko Englannin reppuselkäänsä.
Jude Bellinghamista voi väittää mitä tahansa, mutta eilisessä ottelussa nähtiin jälleen, että katsomme yhtä tämän sukupolven parhaista pelaajista. Tämä on kova väite, mutta mielestäni täysin reilu. Jos Jude Bellingham jatkaa tämänkaltaisia otteita vielä seuraavat kymmenen vuotta, voidaan hänestä puhua jopa yhtenä kaikkien aikojen parhaista keskikenttäpelaajista.
Linkki postaukseen.
Eetu Hellsten
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Hurja eurotrilleri Kuopiossa! KuPS Mestarien liigan toiselle karsintakierrokselle
- FC Lahdelle uusi jatkosopimus
- Ghanalaisvahvistus Veikkausliigaan
- Haastattelu: Samuel Chukwudi jätti SJK:n ja siirtyi Itävaltaan – ”Onneksi tämä toteutui”
- Michael Olisen some-temppu ihmetytti faneja – takana oli koskettava tarina
- Matias Siltanen avautui vaikeasta siirtosaagasta: “Ehkä urani raskain viikko”
- Didier Deschamps: ”Espanja on ehdoton ennakkosuosikki”
- Katso video: Norjan MM-sankarit palasivat kotiin – huima vastaanotto
- Ex-Valioliiga-hyökkääjä latasi suorat sanat MM-välierästä: ”Englanti murskaa Argentiinan”
- Englannille ilouutisia – MM-tähti pelikunnossa kohtalon otteluun
- Matias Siltanen aloitti Djurgårdenin pelin poikkeuksellisesti penkiltä – näin seura kommentoi
- Altti Hellemaa siirtyy Allsvenskanista Veikkausliigaan
- MM-kisoista pudotettu videotuomari, 38, on kuollut
- ”Jalokivi” pysyy Italian Serie A:ssa
- Fifan myöntämä poikkeuslupa pääsee käyttöön viimeistä kertaa – MM-välierä kohteena
- Zlatan Ibrahimovićilta brutaali tuomio Englannin MM-pelaajasta: ”Yksi mies vajaalla”
- Äkkirikastunut englantilaisseura iski taas – kiinnitti kaikkien tavoitteleman supertähden
- Tehot Veikkausliigassa poikivat satojentuhansien eurojen siirron – joukkueessa nyt kaksi suomalaista
- Peter Crouch: Tuomari teki oikean ratkaisun hylättyään Norjan maalin – ”Sinun on mentävä maahan…”
- Erling Haaland myönsi: ”Olen aivan loppu”




