Sumu sekoitti ottelun Englannissa – ”Emme nähneet, kummalla joukkueella pallo oli”
Englannin FA Cupissa nähtiin, tai oikeastaan ei nähty, lauantaina mitä erikoisin ottelu Altrinchamin ja Notts Countyn välillä.
Ottelu pelattiin niin sankassa sumussa, että peliä selostanut Steve Bower joutui arvailemaan, mitä kentällä tapahtuu.
National Leaguessa pelaava Altrincham oli lähellä jättiyllätystä, kun se johti jo kaksi sarjaporrasta ylempänä Ykkösliigassa pelaavaa Notts Countya 2–1. Vierasjoukkue nousi kuitenkin tasoihin ja voitti ottelun rangaistuspotkukilpailussa.
Altrinchamin lähellä ollutta yllätystä suurempi puheenaihe olivat kuitenkin ottelun olosuhteet.
– Se oli yksi pitkän, nyt noin 35 vuotta kestäneen urani haastavimmista kokemuksista, Bower kertoi ottelun jälkeen.
– Noin 60. minuutin jälkeen emme nähneet, kummalla joukkueella pallo oli, saati sitten sitä, kenellä pelaajalla se oli.
Bower kertoi, että ottelun mentyä rangaistuspotkuille hän joutui vain odottamaan yleisön reaktioita ja päättelemään niiden perusteella, mitä oli tapahtunut.
– Esimerkiksi maalivahdin torjuntaa ei nähnyt ennen ensimmäistä uusintaa.
- LIVESEURANTA: Veikkausliigan mestari selviää tänään – lähtökohdat eivät voisi olla tasaisemmat
- Lionel Messi teki historiaa – tähän ei ole pystynyt kukaan muu
- Haastattelu: Camilo Triana haluaisi jäädä AC Ouluun
- Euroopan- ja maailmanmestari palasi eläkkeeltä: Maali ja ottelun paras pelaaja
- Virallista: Kapteeni jää FC Interiin