Niklas Moisanderille mielenkiintoinen valmentaja Italiaan – ”Täytyy joka tapauksessa näyttää”
Huuhkajien kapteeni Niklas Moisander ottaa uuden askeleen urallaan, kun hän siirtyy italialaisen Sampdorian riveihin kesällä. Moisanderilla on edessä lyhyt hetki toipua ennen kuin uudet haasteet odottavat.
Moisander siirtyi jo nuorena poikana Hollantiin ja nyt hän jättää maan taakseen ja suuntaan kohti Italiaa.
– Heinäkuun 1. päivä alkavat treenit ja meillä on heti kaksi pitkää leiriä eli olen käytännössä koko heinäkuun leirillä. Se on tietenkin totuttelua Hollannin jälkeen. Olen innoissani siitä asiasta tällä hetkellä. Pääsen isompaan liigaan, kokemaan uutta ja kehittymään pelaajana. Ensin käyn Amsterdamissa hoitamassa muuttoasiat kuntoon ja sitten suuntaamme Italiaan, Moisander kertoo suunnitelmistaan SuomiFutis-sivustolle.
Sampdorian päävalmentaja vaihtui kesällä, kun hyvää työtä seuran peräsimessä tehnyt Sinisa Mihajlovic siirtyi AC Milanin päävalmentajaksi ja uudeksi luotsiksi nimettiin vastikään maalivahtilegenda Walter Zenga. Uudesta päävalmentajastaan Moisanderilla ei ole vielä hirveästi tietoa.
– Mitä nyt netistä olen katsonut ja tietenkin tiesin, että hän on entinen huippuveskari. Hän on ollut monessa seurassa valmentajana ja ollut vähän kiertolainen, mutta kerännyt kokemusta monesta paikkaa ja siinä mielessä varmasti ihan oikea ratkaisu.
Moisanderin mukaan päävalmentajan vaihto tuskin vaikuttaa hänen rooliinsa joukkueessa.
– Sitä tietenkin aina toivoo, että se valmentaja jäisi. Kuitenkin kun tein Sampdorian kanssa sopimusta, niin en itse asiassa puhunut valmentajan kanssa ollenkaan. Varmasti hänellä oli sanansa sanottavana siinä, että minut hankittiin. Kuulin, että hän on hyvä valmentaja eli sinänsä tavallaan sääli, mutta tämä on futista. Kun menen sinne, niin minun täytyy joka tapauksessa ansaita pelipaikkani ja näyttää, eikä tämä muuta sitä yhtään, Moisander muistuttaa.
Matti Heikkilä
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman