Joel Pohjanpalo pelkäsi hetken jo munanneensa: ”Onneksi diili ei kaatunut siihen”
Joel Pohjapalon viime viikot ovat olleet yhtä vuoristorataa. Mies ensiksi sai kyseenalaista julkisuutta Saksassa, kun hän oli ilman lupaa juhlimassa yökerhossa. Saldona oli passitus Fortuna Düsseldorfin kakkosmiehistöön viikoksi ja viisinumeroinen sakko.
Äskettäin saatiin kuitenkin uutisia toisesta ääripäästä, kun Pohjanpalon HJK:lta kahdeksi kaudeksi lainannut Bundesliiga-seura Bayer Leverkusen -, joka on miehen lainannut edelleen kakkostason Fortunalle – kertoi tehneensä HJK:n kanssa lopullisen kaupan 21-vuotiaasta kärkimiehestä.
Pohjanpalo kertoi hetken jo pelänneensä, että epäsuotuisa julkisuus vesittäisi unelmasiirron.
– Kun asia tuli julkisuuteen, se [siirron kariutuminen] kävi mielessä. Kävin siinä kuitenkin Leverkusenin kanssa hyvät keskustelut. Heidän viestinsä oli se, että virheitä saa tehdä, kunhan niistä oppii. Ja oppia on otettu. Onneksi diili ei kaatunut siihen, Pohjanpalo kommentoi Huuhkaja.tv:lle.
Pohjanpalo on yksi Huuhkaja-ryhmän hyökkääjistä, kun joukkue pelaa lauantaina Puolaa ja tiistaina Norjaa vastaan. Kausi Saksassa on ollut vaisu, mutta syksyllä mies teki Huuhkajissa maalin kolmessa EM-karsintapelissä peräkkäin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä

- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille