Joonas Kolkka: Vaikea päätöspeli tulossa

Kausi 2009-10 Hollannin kentillä on viimeistä kierrosta vaille valmis. Joonas Kolkan NAC Breda on kiinni paikasta playoffseihin, mutta päätöspelissä vaaditaan venymistä.
Bredan tilanne ennen kauden viimeistä ottelua on kimurantti. Joukkue majailee sijalla yhdeksän, kun periaatteessa sijoilta 5-8 selviytyy playoffseihin, joissa on jaossa vähintään yksi paikka eurocupeihin.
//
Koska kuitenkin cupin finaalissa ensi viikonloppuna kohtaavat Ajax ja Feyenoord, jotka molemmat sijoittuvat varmasta kahdeksan parhaan joukkoon, vapautuu jatkopeleihin yksi lisäpaikka – eli juuri tuo NAC:n parhaillaan majoittava yhdeksäs sija.
Kysyimme Joonas Kolkalta, miten NAC Breda aikoo selvittää kovan haasteensa.
Kohtaatte ratkaisevassa viimeisessä ottelussa sarjajohtaja Twenten, jolla on kamppailussa titteli kyseessä. Perässänne kahden pisteen päässä on Roda, joka saa kotiinsa putoamiskarsintaan lähtevän Willem II:n. Tilanne ei siis varmastikaan ole helppo?
Viimeisen kierroksen varaan jää ja eipä päätöspeli paljon vaikeampi voi olla. Omissa käsissä tämä toki silti on, mutta luultavasti tarvitsemme voiton.
Tosiaan: Rodan voitto omassa ottelussaan tarkoittaisi paremman maalieron takia sitä, että olette pakkovoiton edessä sarjajohtajaa vastaan – ellei sitten seitsemäntenä oleva Groningen kompuroi. Miten Twente kaatuu?
Kotona pelaaminen on meille etu. Oli vastassa kuka vain, niin kotona lähdetään voittamaan.
Ensi viikonloppu on Hollannissa pyhitetty cupin finaalille, joten viimeistä sarjakierrosta saa odottaa nyt kaksi viikkoa. Miten tuo vaikuttaa valmistautumiseen?
Nyt on vähän enemmän aikaa, mutta ei tässä vaiheessa kautta valmistautumiseen mitään isoja muutoksia varmasti tehdä. Nyt viikolla ehkä päästään treenaamaan oikein kunnolla ja pelin alusviikolla sitten normaalit kuviot.
//
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Uskomaton peli Serie A:ssa – veljekset osuivat isänsä edessä
- Huh, mikä trilleri! SJK:n ja HJK:n pelin tulos ratkesi ajassa 90+8
- Tähtipelaajansa myynyt Inter kasvatti sarjajohtoaan
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”