Joonas Kolkka: Ei vielä lomille
Kausi 2009-10 Hollannin pelikentillä on Joonas Kolkan NAC Bredan osalta ohitse.
Seura oli viimeiseen saakka kiinni paikasta playoffseihin, mutta päätöskierros pudotti NAC:n niukasti jatkopelien ulkopuolelle.
//
Joonas Kolkka oli kylkivamman takia sivussa päätöspelistä, jossa Bredan kaatanut sarjajohtaja Twente varmisti 2-0 voitollaan mestaruuden.
Kuinka suuri pettymys putoaminen jatkopelien ulkopuolelle oli? Tukala tilannehan oli tiedossa ennen sarjajohtajan luo matkaamista?
Sanoin jo muutama kierros sitten, että toivottavasti saamme ratkaistua playoffs-paikan ennen päätöskierrosta.
Näin tässä nyt sitten valitettavasti kävi.
Teidät viimeisellä kierroksella ohittanut Roda oli pitkään kotonaan vaikeuksissa häntäpään Willem II:n kanssa. Lopulta he runnoivat niukan 3-2 voiton ja paikan playoffseihin.
Vaikka olimme itse tappiolla, niin näytti tosiaan siltä, että saamme Willemiltä vähän apua. Niin sielläkin sitten Roda teki kuitenkin lopussa voittomaalin.
Onko kausi Hollannissa nyt sinun osaltasi kokonaan paketissa vai vieläkö on edustustehtäviä?
Pelit ovat nyt ohi, mutta lomille tässä ei kuitenkaan vielä päästä. Jatkamme nyt harjoittelua siitä huolimatta, vaikka playoffs-paikka karkasikin.
//
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Odotus ohi? Lionel Messi ja Cristiano Ronaldo saatetaan nähdä yhdessä jo tänä vuonna
- Solmu jalkapallosta: ”On hyvä opetella nyrkkeilyä tai jujutsua”
- Lukas Hradecky pysäytti PSG:n tähdet!
- Katso: Petteri Forsell täräytti uskomattoman vapaapotkun
- Toimittaja: Jättikauppa – Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi jättää Gnistanin
- Näin José Mourinho kommentoi Lionel Messin maajoukkueuran päättymistä
- Luis Enrique Ballon d’Or’sta: ”Voittajan pitäisi olla …”
- Virallista: Ilves lainaa Otto Tiitisen Englantiin
- Suomen Cup 2026: Ottelut, tulokset, televisiointi ja voittajat
- Jani Honkavaaran Djurgården huippuiskussa – mukana mestaruustaistelussa?
- Toimittaja: Jättikauppa – Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi jättää Gnistanin
- Katso: Petteri Forsell täräytti uskomattoman vapaapotkun
- Luis Enrique Ballon d’Or’sta: ”Voittajan pitäisi olla …”
- Näin José Mourinho kommentoi Lionel Messin maajoukkueuran päättymistä
- Lukas Hradecky pysäytti PSG:n tähdet!
- Suomen Cup -finaali 2026: Näin näet Inter–HJK-ottelun ilmaiseksi
- MTV: Teemu Tainio palaa Veikkausliigaan – tässä on uusi osoite
- Jani Honkavaaran Djurgården huippuiskussa – mukana mestaruustaistelussa?
- Joel Pohjanpalo iski kahdesti – Palermo jatkoon Coppa Italiassa
- Iso päätös – Espanjan tuore maailmanmestari lopettaa maajoukkueuransa