Arajuuren Kalmar tänään cup- ja eurojahdissa

Paulus Arajuuren Kalmar FF kohtaa IFK Göteborgin tärkeässä Ruotsin cupin välierässä keskiviikkona. Panokset ovat erittäin kovat, sillä matsin voittaja kuittaa finaalipaikan lisäksi myös hyvän sauman eurokentille ensi sesongille. Molemmille joukkeille cup on ainoa tie ensi vuodeksi Eurooppaan.
Arajuuri on kärsinyt huonosta onnesta viime aikoina – juuri kun mies pääsi avaukseen ja teki GAIS:ia vastaan kaksi maalia kesäkuun lopun mittelössä, Arajuuri loukkasi olkapäänsä ja menetti sen myötä avauskokoonpanon paikan. Sen jälkeen Markus Thorbjörnsson on häärinyt kehissä Arajuuren paikalla.
– Nyt pystyn taas kunnolla menemään tilanteisiin, joten olkapää on kunnossa. Nyt pitää vaan taistella pelipaikka taas itselle takaisin. Cupin voitto on nyt kahden voiton päässä. Se on meille iso ja tärkeä tavoite ja päästä sitä kautta ensi kauden europeleihin, suomalaistoppari Arajuuri sanoo Ilta-Sanomille.
Ruotsin cup on mielenkiintoisessa vaiheessa, sillä sarjan kärkijoukkueet Helsingborg ja Elfsborg pelaavat keskenään välieräpaikasta Sixten Boströmin Örebroa vastaan. Arajuuren Kalmar, IFK Göteborg ja Örebro metsästävät siis europaikkaa cupin kautta, kun taas Helsingborg ja Elfsborg varmistanevat omat europelinsä sarjasta.
//
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Barcelona ja Arsenal kiinnostuneita Bundesliiga-pelaajasta
- Haastattelu: IF Gnistanissa ihastuttanut AJ Marcucci taistelee peliajasta MLS:ssä – ei poissulje paluuta Suomeen – ”Gnistan ilmestyi kuin tyhjästä”
- Ilvekselle kauden ensimmäinen Pirkanmaan herruus viime hetken maalilla
- Romano: Real Madridin valmentajakuvioille ratkaisu
- Lehti: Bayern Münchenin neuvottelut Leverkusenin supertähdestä loppusuoralla – näin kommentoi Alonso
- Virallista: Xabi Alonso jättää Bayer Leverkusenin
- Djurgården putosi Konferenssiliigasta – Jani Honkavaara kiitti kannattajia: ”Voimme olla ylpeitä”
- Malick Thiaw herättänyt Saksan suurseurojen kiinnostuksen
- Jani Honkavaaran Djurgårdenin eurotaival katkesi ylivertaisen valioliigajätin käsissä
- Ilves vahvisti ison jatkosopimuksen
- Romano: Real Madridin valmentajakuvioille ratkaisu
- Haastattelu: IF Gnistanissa ihastuttanut AJ Marcucci taistelee peliajasta MLS:ssä – ei poissulje paluuta Suomeen – ”Gnistan ilmestyi kuin tyhjästä”
- Lehti: Bayern Münchenin neuvottelut Leverkusenin supertähdestä loppusuoralla – näin kommentoi Alonso
- Joel Pohjanpalo Serie B:n kuukauden pelaaja!
- Valioliigaseurat upottanut Luis Enrique: ”Me tulemme farmariliigasta”