Mixu Paatelainen tyytyväinen MM-karsintaohjelmaan

Suomen A-maajoukkueen karsintaohjelma vuoden 2014 MM-lopputurnaukseen varmistui Pariisissa perjantaina 23. syyskuuta, tiedottaa Palloliitto.
Suomen lisäksi lohkossa pelaavat Espanja, Ranska, Valko-Venäjä ja Georgia. Maiden delegaatiot pääsivät yhteisymmärrykseen karsintaohjelmasta muutaman tunnin neuvotteluiden päätteeksi.
Mixu Paatelaisen valmentama Huuhkajat aloittaa MM-karsinnan kotikentällä 7.9.2012 ottelulla Ranskaa vastaan. Sama joukkue on vastassa myös 15.10.2013 karsinnan päätöskierroksella vieraskentällä.
Aloitus Euroopan huippumaata vastaan kotona ajoituksellisesti hyvä
– On hyvä asia saada Ranska heti alkuun. Toivottavasti he pelaavat EM-turnauksessa ja selviävät siellä pitkälle. Karsinnan aloitus Euroopan huippumaata vastaan heti kotona on ajoituksellisesti hyvä, vaikka huippujoukkue on aina vaarallinen. Olen myös tyytyväinen Espanjan kohtaamiseen keväällä (2013) vieraissa ja sitten taas syksyllä kotona, Mixu muotoilee.
– Myös Valko-Venäjä ja Georgia ovat erinomaisia mittareita meille. Tavoitteemme on vuoden 2016 EM-lopputurnauksessa. Tämä lohko on meille loistava mahdollisuus kohdata huippujoukkueita, joten karsinta palvelee valmistautumista tulevaisuuteen erinomaisesti. Tämä lohko ja ohjelma antavat meille loistavan mahdollisuuden kartuttaa kokemusta ja kehittää pelaajia, Paatelainen jatkoi.
Suomen MM-karsintalohkon ohjelma 2012–2013:
7.9.2012
SUOMI – RANSKA
12.10.2012
SUOMI – GEORGIA
22.3.2013
ESPANJA – SUOMI
7.6.2013
SUOMI – VALKO-VENÄJÄ
11.6.2013
VALKO-VENÄJÄ – SUOMI
6.9.2013
SUOMI – ESPANJA
10.9.2013
GEORGIA – SUOMI
15.10.2013
RANSKA – SUOMI
//
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Ranskan kaikkien aikojen maalipyssyn ura Jenkeissä päättyi sopimuksen purkuun: ”Pelityyli ei sopinut minulle”
- Helmarit niukkaan voittoon EM-kisojen avausottelussa
- FF Jaro tarjosi jättiyllätyksen HJK:n vieraana – ratkaisijaksi nousi 17-vuotias lupaus
- Napoli vahvistamassa hyökkäystään jälleen
- KTP hankki ruotsalaisen veljeskaksikon
- Virallista: Bayer Leverkusen teki ison hankinnan Liverpoolista
- Helmareille valtava takaisku EM-avauksen alla
- Skandaali Saksan yli 50-vuotiaiden sarjassa: Union Berlin syyttää paikallisvastustajaansa sopupelistä
- Uskomattomia tapahtumia Kolumbiassa: Valioliiga-legenda ei pystynyt enää juoksemaan, ampui silti joukkueensa mestaruuteen
- Inter-kapteeni Lautaro Martínez kurmotti joukkuekaveriaan medialle
- Ranskan kaikkien aikojen maalipyssyn ura Jenkeissä päättyi sopimuksen purkuun: ”Pelityyli ei sopinut minulle”
- FF Jaro tarjosi jättiyllätyksen HJK:n vieraana – ratkaisijaksi nousi 17-vuotias lupaus
- Uskomattomia tapahtumia Kolumbiassa: Valioliiga-legenda ei pystynyt enää juoksemaan, ampui silti joukkueensa mestaruuteen
- Napoli vahvistamassa hyökkäystään jälleen
- Virallista: Bayer Leverkusen teki ison hankinnan Liverpoolista
- KTP hankki ruotsalaisen veljeskaksikon
- Inter-kapteeni Lautaro Martínez kurmotti joukkuekaveriaan medialle
- Kommentti: Jalkapallomaailman järjestys horjui viime yönä, eikä ketään kiinnostanut – vielä
- Helmareille valtava takaisku EM-avauksen alla
- Puoli vuotta riitti: Cristiano Ronaldon aisapariksi isolla rahalla hankittu vahvistus siirtyy pois