Schalke-luotsi vahvistaa: En ostanut Pukkia penkille

HJK:sta Saksan Bundesliigaan siirtynyt hyökkääjä Teemu Pukki julisti maajoukkueen lehdistötilaisuudessa, että uskoo peliaikaan uudessa seurassaan. FC Schalke 04:n valmentaja Ralf Rangnick vahvistaa nyt Ruhr Nachrichten -lehden haastattelussa, ettei suomalaista ole hankittu pelkästään tulevaisuuden toivoksi.
– Yksi asia on varmaa ja se koskee myös Pukkia: emme hanki ketään, jotta tämä ensin istuisi puolen vuoden ajan vaihtopenkillä, Rangnick julisti.
Saksalaisluotsin mukaan uuden suomalaiskärjen kuuluminen jo sunnuntain Wolfsburg-ottelun miehistöön on täysin mahdollista, vaikka Pukki saakin ensiesiintymisensä Gelsenkirchenin harjoituskentällä vasta kaksi päivää ennen tuota h-hetkeä.
– Hän on tosiaan perjantaina ensimmäistä kertaa treeneissä mukana. Mikäli Pukki on hyvässä kunnossa, on hän ilman muuta vaihtoehto sunnuntain kokoonpanoon. Hänhän tulee meille valmiina kesken (Veikkausliigan) sarjakauden.
//
”Edes tarkkailu ei estänyt Pukin maaleja”
Rangnick kertoo saman, minkä jo seuran manageri Horst Heldt oli paljastanut aiemmin: Pukki oli ollut Schalken tarkkailussa jo ennen kahta HJK-kohtaamista.
– Hän kiinnitti huomiomme jo siinä vaiheessa, kun tarkkailimme HJK:ta. Mutta edes tuo tarkkailu ei estänyt häntä tekemästä kolmea osumaa meitä vastaan – ja saamasta vielä enemmän maalipaikkoja.
Teemu Pukin maajoukkueen lehdistötilaisuudessa antamat lausunnot peliajasta Bundesliigassa olivat levinneet laajasti saksalaismediassa, jossa ne tulkittiin jopa ”taisteluhuudoiksi kokeneita hyökkääjätähtiä Raulia ja Klaas-Jan Huntelaaria kohtaan”. Rangnick ei usko suomalaisen uhonneen.
– Olen puhunut Pukin kanssa kaksi tai kolme kertaa puhelimessa. Hän puhuu hyvää englantia, mutta en usko, että hän olisi kykenevä niistä keskusteluista kehittämään jotain taisteluhuutoa.
//
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Djurgården putosi Konferenssiliigasta – Jani Honkavaara kiitti kannattajia: ”Voimme olla ylpeitä”
- Malick Thiaw herättänyt Saksan suurseurojen kiinnostuksen
- Jani Honkavaaran Djurgårdenin eurotaival katkesi ylivertaisen valioliigajätin käsissä
- Ilves vahvisti ison jatkosopimuksen
- Joel Pohjanpalo Serie B:n kuukauden pelaaja!
- Valioliigaseurat upottanut Luis Enrique: ”Me tulemme farmariliigasta”
- Mikel Artetalta suuria puheita Arsenalin putoamisen jälkeen: ”Ansaitsimme paljon enemmän”
- Djurgården metsästää ihmettä Lontoossa – Jani Honkavaara: ”Ei tämä mahdotonta ole…”
- PSG Mestarien liigan finaaliin – espanjalaistähdeltä näyttävä suoritus
- Donald Trumpilta Venäjä-ehdotus FIFA:n Gianni Infantinolle: ”Se voisi olla kannustin”
- Joel Pohjanpalo Serie B:n kuukauden pelaaja!
- Jani Honkavaaran Djurgårdenin eurotaival katkesi ylivertaisen valioliigajätin käsissä
- Valioliigaseurat upottanut Luis Enrique: ”Me tulemme farmariliigasta”
- Ilves vahvisti ison jatkosopimuksen
- Simo Valakari paljasti syynsä jäädä Skotlannin jumbojoukkueeseen – HJK oli kiinnostunut
- Malick Thiaw herättänyt Saksan suurseurojen kiinnostuksen
- Mikel Artetalta suuria puheita Arsenalin putoamisen jälkeen: ”Ansaitsimme paljon enemmän”
- Suomen Cupissa yllätystulos! Veikkausliigaseura laulukuoroon
- Katso: Toni Koskelan Kalmar pelaa vahvaa alkukautta – Anthony Olusanya iski maalin
- Djurgården metsästää ihmettä Lontoossa – Jani Honkavaara: ”Ei tämä mahdotonta ole…”