Jarno Parikka: HJK-jatko vielä auki

Helsingin Jalkapalloklubin hyökkääjä Jarno Parikka myöntää OrsaSportin sivuilla, ettei ole tyytyväinen helsinkiläisseurassa saamaansa peliaikaan. Jatko HJK:ssa ei ole varmaa.
– Itselleni kausi oli kuitenkin aika vaikea, sillä tavoittelin isompaa roolia kuin minkä onnistuin saavuttamaan. Jatkoni on toistaiseksi avoinna, mutta toivon sen selviävän mahdollisimman pikaisesti, Parikka kertoo.
Kärkimies esiintyi päättyneellä kaudella 19 liigapelissä, joista kymmenessä aloituskokoonpanossa. Peliminuutteja kertyi 805 eli keskimäärin ainoastaan 42 per pelattu matsi. Maaleja Parikka tehtaili kauden 2011 Veikkausliigassa kolme kappaletta.
”Joukkueemme säilytti tasonsa”
//
Hyökkääjällä on selkeä käsitys siitä, miksi tuplamestaruuteen rynninyt HJK oli tällä kaudella niin ylivoimainen.
– Menestyksemme perustuu toimivaan kokonaisuuteen. Laaja ja laadukas pelaajamateriaali, erinomainen valmennus sekä koko taustaorganisaatio ansaitsevat suuren kiitoksen. Työntekomme on ollut systemaattista, ja kehitystä tapahtuu koko ajan.
– Joukkueemme säilytti pelaajasiirroista huolimatta tasonsa sarjan alusta loppuun, Parikka tietää.
//
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Vatikaani saa oman jalkapalloseuran – kuka tahansa voi hakea mukaan kokoonpanoon
- WP: Huumeparoni piileskeli virkavaltaa pelaamalla ammattijalkapalloa
- Lyon sai pelastavan päätöksen – sarjapaikka säilyy sittenkin
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Lähde: Oliver Antman kiinnostaa Belgian suurseuroja
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lehti: Jordan Hendersonin ja Ajaxin tiet eroavat
- FC Inter vahvisti tärkeän sopimusuutisen