Arvostetun futislehden tyly arvio Pukista: "Mukanajuoksija"
Arvostettu saksalainen jalkapallolehti Kicker on arvioinut kaikki Bundesliigan syyskauden 113 joukkueiden uutta pelaajaa. HJK:sta FC Schalkeen elokuussa siirtynyt suomalaishyökkääjä Teemu Pukki ei saanut valinnoissa ansaitsemaansa arvostusta.
Futislehti sijoitti jokaisen uuden pelaajan johonkin seuraavista kategorioista: Täysosuma, Huomattava vahvistus, Hyvä hankinta, Mukanajuoksija, Toistaiseksi virhehankinta, Ei arvioitavissa. Pukkia ei rankattu edes hyväksi hankinnaksi, vaan kaksi maalia Hannoverin verkkoon laukonut nuorukainen on Kickerin mukaan pelkkä muiden mukana juoksentelija.
– Arvion perustana on pelaajan urheilullinen arvo seuralleen. Taloudelliset seikat (siirtosumma) ovat vasta toissijaisesti ratkaisevia, joskin 9 miljoonaa euroa maksaneelta pelaajalta on oikeus odottaa enemmän kuin ilmaisella siirrolla tulleelta, saksalaislehti kuvailee arviointiperusteitaan.
Kickerin ranking on armoton. Ainoastaan kolme pelaajaa löytää itsensä Täysosuma-kategoriasta, huomattavia vahvistuksia on lehden mukaan bundesliigaseurojen uusissa pelaajissa kuusi kappaletta ja hyviä hankintojakin ainoastaan viisitoista.
//
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista