Hämeenlinna vahvistuu liigapelaajalla
Viime kaudella FC Hakan joukkueessa liigavauhtia haistellut ja poikamaajoukkueiden vakiokalustoon pitkään kuulunut Mikko-Petteri Latosaari, 18, vahvistaa tulevalla kaudella FC Hämeenlinnan alakertaa. Viime viikolla solmittu lainasopimus kattaa ensi kauden.
Latosaari debytoi Veikkausliigassa jo kaudella 2010 – viime sesongilla vastuuta tuli seitsemässä pääsarjamittelössä. 187-senttisellä suurlupauksella on selkeät mietteet kysyttäessä syitä lainasiirtoon.
– Todella hyvä fiilis tästä siirrosta, en missään nimessä koe tämän olevan takapakkia uralleni. Päinvastoin, tämä on hieno mahdollisuus ottaa seuraava askel jalkapalloilijana. Pääsin viime kaudella haistamaan liigavauhtia, mutta vaikka homma menikin ihan ok, en koe olevani vielä valmis liigapelaaja, Latosaari sanoo FC Hämeenlinnan verkkosivuilla.
FC Hämeenlinnan vastuuvalmentaja Jussi Lempinen ottaa nuorukaisen avosylin vastaan.
– Mikkis on nuori, kunnianhimoinen ja eteenpäin pyrkivä pelaaja. Juuri sellainen kaveri jonka kanssa tahdon työskennellä. Tahdon puolustuslinjamme olevan aktiivisempi ensi kesänä ja tähän muottiin Mikkis molempijalkaisena pelaajana istuu. Toivon hänen tuovan pelaavuutta ja voimaa avauspelaamiseemme.
//
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- KuPS ja HJK rokottivat toisiaan salamamaaleilla
- Karmiva tapaus – suurseuran stadionin uumenista löytyi ruumis
- Näin Jani Honkavaara lähtee Allsvenskan-kauden ensimmäiseen derbyyn: ”Olen saanut paljon neuvoja niiden suhteen”
- HJK:sta tuttu Georgios Kanellopoulos voitti Kreikan cupin mestaruuden
- Suora nousu karkaamassa Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermolta
- HJK:n Daniel O’Shaughnessy lopettaa uransa
- TPS iski loppuhetkillä ja jatkaa tappioitta – Ilveksen surkea alkukausi sai jatkoa
- Matias Siltanen kummasteli tuomarin ratkaisua: ”Puhuin hänelle tauolla ja pelin jälkeen”
- Valtataistelu AS Romassa päättyi – seuraomistajat valitsivat puolensa
- Jättipommi! Veikkausliiga-seura nolosti ulos Suomen Cupista

- Paha seksiskandaali uhkaa imaista monet tähtipelaajat kitaansa