Jaro voitti kilpailun huippulupauksesta
Nuori lahjakkuus Kevin Peth liittyy Jaroon kaksivuotisella sopimuksella.
Vuonna 1993 syntynyt lahjakkuus siirtyi suoraan Närpiöstä Italiaan Cesenan organisaatioon syksyllä 2009. Kesken kuluneen kauden Peth palasi Suomeen ja kävi Pietarsaaressakin harjoittelemassa pariin otteeseen.
Loppukausi kuitenkin kului Vaasassa VPS:n riveissä, jossa mies kirjautti tililleen uransa viisi ensimmäistä Veikkausliigaottelua. Samalla tuli tehtyä uran ensimmäinen Veikkausliigamaali, kun nuorukainen osui vierasottelussa MYPAa vastaan. Lisäksi Peth on kuulunut Suomen nuorisomaajoukkueiden vakiokalustoon.
Peth itse viihtyi parhaiten keskikentällä, mutta 186-senttinen nuorukainen on totuttu näkemään myös puolustuksessa. Nuoren pelaajan tavoitteet ovat ensi kaudelle selvät.
”Pelaisin mieluiten keskikentällä”
– Oli hauskaa saada kokeilla Veikkausliigaa jo kuluneella kaudella. Ensi kaudella tavoitteena on tietenkin harjoitella hyvin ja ansaita niin paljon peliaikaa kuin mahdollista. Olen pelannut Italiassa keskuspuolustuksessa, mutta itse pelaisin mieluiten keskikentällä, Peth toteaa Jaron verkkosivuilla. Keskikenttäpelaajan perässä oli kauden päätteeksi useampikin seura, mutta Peth valitsi Jaron selvistä syistä. – Uskon että pelaaminen ja harjoitteleminen Alexei Eremenkon alaisuudessa auttaa minua kehittymään ja viemään minua urallani eteenpäin. Olen innoissani uudesta haasteesta, Peth päättää. Jaro ilmoitti myös toisesta kontrahfista: Timo Tahvanaisen jatkosopimus pitää miehen Pietarsaaressa ainakin ensi kauden. //LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”

- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Iran: MM-kisoista uusi kanta