JJK palaa sorvin ääreen torstaina
JJK:n pelaajisto on nauttinut ansaitusta kesälomastaan pronssimitalit kimallellen marraskuun auringossa ja valmistautuminen eurooppalaiseen juhlavuoteen 2012 alkaa torstaina 1. päivä joulukuuta.
Kettupaitojen pääkoutsi Kari Martonen aikoo treenauttaa porukkaansa jouluun asti.
– Potkaistaan tosiaan treenit käyntiin huomenna ja painetaan tuonne Jouluun asti parin treenin päivävauhtia. Siinä pyhät pidellään piparitaukoa ja heti tammikuun alussa ruljanssi jatkuu, Martonen avaa joukkueen harjoituskuvioita seuran nettisivuilla.
Martsi on myös tyytyväinen joukkueen koostumukseen jo näinkin varhaisessa vaiheessa.
”Meillä on aika mukava sopimusrinki”
// – Meillä on aika mukava sopimusrinki kasassa jo nyt ja tietysti nostetaan harjoitusvahvuuteen myös lupaavia omia nuoria. Siellä on useampia nuorisomaajoukkuetasolla kovia näyttöjä antaneita kavereita ja kaiken kaikkiaan varmaan kymmenkunta omaa junioria on kehissä heti huomenna, Martonen jatkaa. Treenien ohella Kettunutuille on varmistunut jo useampikin harjoitusottelu. Joukkue osallistuu tammikuun puolivälissä alkavaan Liigacupiin sekä uutena elementtinä käy pelaamassa ottelun myös Pohjanmaan lakeuksilla helmikuisessa Komia-turnauksessa, jossa vastaan asettuu Viron moninkertainen mestari FC Flora. – Makeaa saada joukkueelle kunnon kansainvälistä tuntumaa jo harjoitusotteluidenkin kautta, Martsi lisää ja vihjaa tietysti samalla kesällä 2012 koittaviin UEFA Europa Leaguen otteluihin.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin