Erikoishaastattelu: VPS:n Petri Vuorinen
SuomiFutis.com-sivusto haastatteli VPS:n päävalmentajatehtävät jättävää Petri Vuorista.
Vepsulla on edessä isot haasteet, joista ehkä yhtenä suurimpana maalivahtitilanne: Tomer Chencinski allekirjoitti sopimuksen ruotsalaisseura Örebron kanssa ja Janne Henriksson joutuu puolestaan leikkaukseen ja hänen kuntoutuminen kestää useita kuukausia.
Lue Vuorisen mietteet vuoden lopusta haastattelustamme.
Minkälainen työnjako teillä on ollut Olli Huttusen kanssa tässä vuoden lopussa?
Tässä on ollut vasta tällainen kahden ja puolen viikon jakso, jossa kokeillaan rooleja. Vähän opetellaan tuntemaan toisiamme ja hiukan ollaan työnjakoa mietitty, mutta ei vielä mitään erityistä.
Mihin VPS:ssä keskitytään tässä joulukuun aikana?
Joulukuu menee ihan joukkueen kanssa siihen, että totutellaan taas fyysisesti harjoittelemaan ja pelaamaan.
VPS:n kotisivun mukaan sopimuksia ensi kaudesta on reilulla tusinalla pelaajalla. Keitä pelaajia ilmoitetaan seuraavaksi?
Hyvä kysymys. Asiaa mietitään koko ajan, mutta en pysty siihen vielä tässä vaiheessa vastaamaan.
Lähteekö tammikuussa pelaajia pois?
Ei ainakaan näillä näkymin. Totta kai on mahdollista, että jotakin sopimuspelaajaa kohtaan osoitetaan kiinnostusta, mutta tällä hetkellä mitään sellaista ei ole näkyvissä.
Millä tavoitteilla lähdetään Liigacuppiin?
Tavoitteena on ennen muuta saada oma peli kulkemaan. Se on tärkein. Tulostavoitteet sen sijaan eivät ole meidän kannaltamme ensisijainen asia.
Miten maalivahtitilannetta lähdetään korjaamaan nyt kun Chencinski lähtee Ruotsiin ja Henriksson on loukkaantuneena?
Meillä on nuoria kavereita testissä, joista varmasti yhdellä tai kahdella on hyvät mahdollisuudet saada sopimus. Asiaa katsotaan sitten tammikuussa.
Tarkoitatko, että tammikuussa tehdään sopimuksia?
Ei välttämättä, mutta katsotaan asiaa tarkemmin.
Osaatko vielä sanoa ketä nämä yksi tai kaksi nuorta ovat?
En voi siitä vielä puhua.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta