HIFK vahvistui uudella puolustustajalla

HIFK on vahvistanut puolustusosastoaan.
Seura tiedottaa toppari Marko Koskisen kontrahdista, joka on mallia 1+1 vuotta.
Viime lokakuussa 20 vuotta täyttänyt Koskinen aloitti uransa Puistolan Urheilijoissa, mutta siirtyi jo varhaisessa vaiheessa HJK:hon. Viimeiset kaksi kautta Koskinen on ollut Klubi 04:n pelaaja.
Isokokoinen toppari kuului vuosi sitten myös U20-maajoukkueen leiriryhmään, mutta muuten viime kausi sujui ennen kaikkea varusmiespalveluksen ehdoilla. Koskinen pelasi Ykkösessä 20 ottelua kaudella 2010 ja oli pelipaikastaan huolimatta joukkueensa toiseksi paras maalintekijä.
– Hyvillä mielin HIFK:hon ja kohti uusia haasteita! Ykkönen on hyvä sarjataso ja stadilainen jengi itselleni luonteva valinta. Odotuksissani on taistelua peliajasta ja luonnollisesti myös taistelua voitoista. Ykkönen on minulle ennestään tuttu sarja joten osaan odottaa mitä on edessä, sanoo Koskinen.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Ilvekselle kauden ensimmäinen Pirkanmaan herruus viime hetken maalilla
- Romano: Real Madridin valmentajakuvioille ratkaisu
- Lehti: Bayern Münchenin neuvottelut Leverkusenin supertähdestä loppusuoralla – näin kommentoi Alonso
- Virallista: Xabi Alonso jättää Bayer Leverkusenin
- Djurgården putosi Konferenssiliigasta – Jani Honkavaara kiitti kannattajia: ”Voimme olla ylpeitä”
- Malick Thiaw herättänyt Saksan suurseurojen kiinnostuksen
- Jani Honkavaaran Djurgårdenin eurotaival katkesi ylivertaisen valioliigajätin käsissä
- Ilves vahvisti ison jatkosopimuksen
- Joel Pohjanpalo Serie B:n kuukauden pelaaja!
- Valioliigaseurat upottanut Luis Enrique: ”Me tulemme farmariliigasta”

- Simo Valakari paljasti syynsä jäädä Skotlannin jumbojoukkueeseen – HJK oli kiinnostunut