FC Lahti tiedottaa uudesta pelaajasopimuksesta.

Saksalainen Hendrik Großöhmichen allekirjoitti vuoden kontrahdin. 26-vuotias toppari antoi Uusi Lahti -turnauksessa hyvät näytöt.

FC Lahden päävalmentaja Tommi Kautonen myhäilee tyytyväisyyttä, vaikka saksalainen ei loista nopeudellaan.

– Viikonloppu osoitti, että Hendrik on rauhallinen kaveri ja kylmäpäinen pelinavaaja. Hänen pelikäsityksensä on mainio ja hän sijoittuu oikein. Pientä hitautta kompensoi hyvä pelin lukeminen. Isona kaverina Suurhallin alusta oli hänelle vaikea, mutta siitä huolimatta hän suoriutui otteluista erinomaisesti, Kautonen tiivistää.

– Hendrik on todellinen vahvistus joukkueellemme. Kokeneena pelaajana odotan häneltä johtajuutta ja nuorten pelaajien auttamista. Kunhan hän pääsee kunnolla joukkueeseen sisälle, toivon hänen ammattilaisuutensa tulevan esille myös harjoituksissa.