Haka starttaa Liigacupin tänään maanantaina Ahvenanmaalla, kun se matkustaa IFK Mariehamnin vieraaksi. Hakan päävalmentaja Sami Ristilä sanoo, että joukkueen lähtöasetelmat ovat viime vuotta paremmat. – On hieno lähteä valmiimmalla ryhmällä tänä vuonna pelaamaan. Tällä hetkellä ryhmä on aika liki sitä millä me tulemme pelaamaan myös kesällä. IFK voitti ensimmäisessä ottelussaan TPS:n 3-0 ja saammekin saarella kovavireisen kotijoukkueen vastaan, Ristilä ennakoi valkopaitojen nettisivuilla. Ristilän mukaan Haka tavoittelee jatkopaikkaa Liigacupista. – Kyllä nytkin lähdemme siitä, että peliä kehitetään edelleen, mutta pitää voittojakin tulla. Jatkopaikka lohkosta on meidän tavoitteena. Viime vuosi on pyyhitty pois mielestä ja odotan enemmän tältä vuodelta. IFK Mariehamn- Haka pelataan Eckeröhallenissa kello 19.00.