
Urheilusivusto
Kymppipaikka.fi haastatteli viime kaudella Ykkösen toiseksi sijoittuneen OPS:n myynti- ja urheilutoimenjohtajaa
Kari Vaaltoa, joka paljasti oululaisseuran pelaajatilannetta.
OPS:n rinkiin ei kuulu vielä edes yhtä kentällistä pelaajia, mutta silti tarkoitus olisi taistella tänäkin vuonna kärkisijoista.
– Lisää sopimuksia on tulossa. Olemme tälläkin viikolla käyneet jo neuvotteluja. Maaliskuun alussa testiin tulee lisää pelaajia. Siirtoikkuna on kiinni Euroopassa ja sen takia sieltä vapautuu hyviä pelaajia, Vaalto kertoo.
OPS-pomon mukaan vahvistuksia kartoitetaan pääasiassa Suomen rajojen ulkopuolelta.
– Suomessa ei ole kovin montaa pelaajaa hyvää pelaajaa markkinoilla. Eli lähinnä ulkomailta pelaajia kartoitamme, Vaalto paljastaa.
Oululaisseura lähtee kauteen kovin tavoittein.
– Kyllä se liiganousu on niin kuin monella muullakin. Viime vuonna OPS oli toinen, joten turha sitä laskea. Olen sitä mieltä, sarjassa tavoitteet pitää aina olla rohkeat, Vaalto heittää.
Lue OPS-pomon laaja haastattalu kokonaisuudessaan
täältä!