Teemu Pukki herättää hurjaa kiinnostusta Saksassa – "Kyllä ne niinku pitää minusta"
Helsingin Jalkapalloklubista saksalaiseen FC Schalkeen loppukesästä siirtynyt Teemu Pukki on täysin uudenlaisessa työympäristössä kuin mihin hän on tottunut. Vaikka nuorukaisella on kokemusta myös Sevillan kaltaisesta jalkapallokaupungista, on Gelsenkirchen vielä muutamaa pykälää fanaattisempi.
Jo neljä maalia tällä kaudella gelsenkircheniläisille iskenyt hyökkääjä on halunnut lähteä ylimääräistä hälinää karkuun muuttamalla Düsseldorfiin. Löytyyhän uudelta asuinpaikkakunnalta myös pari Huuhkaja-kaveriakin, Alexander Ring ja Timo Furuholm.
– Kaikki tunnistaa, eli miten oikein saa sitten sitä omaa aikaa? Ei ole niin Schalke-pitoinen kaupunki tuo Düsseldorf, Pukki kuvailee STT:lle Helsingin Sanomissa.
Kannattajien lempipelaajia
Pukki on noussut suureen suosioon fanien keskuudessa, ja hän tietää sen itsekin. – Olen huomannut, että kyllä ne niinku pitää minusta. Kun pääsen kentälle, kuulee aina paljon ”Pukki-Pukki-Pukkiiii”-huutoa. – Siellä on aina sellaisia kuten ”Teemu anna paita pelin jälkeen”. Ja on tässä itsekin alkanut jo paremmin ymmärtää saksan kieltä, Pukki kertoo.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan

- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
Helsingin Jalkapalloklubista saksalaiseen FC Schalkeen loppukesästä siirtynyt Teemu Pukki on täysin uudenlaisessa työympäristössä kuin mihin hän on tottunut. Vaikka nuorukaisella on kokemusta myös Sevillan kaltaisesta jalkapallokaupungista, on Gelsenkirchen vielä muutamaa pykälää fanaattisempi.
Jo neljä maalia tällä kaudella gelsenkircheniläisille iskenyt hyökkääjä on halunnut lähteä ylimääräistä hälinää karkuun muuttamalla Düsseldorfiin. Löytyyhän uudelta asuinpaikkakunnalta myös pari Huuhkaja-kaveriakin, Alexander Ring ja Timo Furuholm.
– Kaikki tunnistaa, eli miten oikein saa sitten sitä omaa aikaa? Ei ole niin Schalke-pitoinen kaupunki tuo Düsseldorf, Pukki kuvailee STT:lle