Turvamiehet estivät suomalaispelaajalta pääsyn joukkueensa otteluun – "Pistä naamani muistiin"
Norjan pääsarjaan Höneföss BK:n riveihin talvella siirtynyt Roope Riski on kärsinyt lievästä nilkkavammasta.
Kärkimies kirjoittaa blogissaan nilkan vääntyneen Espanjan leirin alussa ja menneen ympäri toistamiseen vielä liukkaalla nurmikolla leirin ollessa jo lähes ohi. Hyökkääjä on käynyt röntgenkuvauksissa, mutta tuloksista ei ole vielä tietoa. Loukkaantuminen vei myös Pikkuhuuhkajan mielenkiintoisen seikkailuun.
Riski kertoo, että hänellä oli yllättäviä vaikeuksia päästä katsomaan joukkueensa ensimmäistä kotiottelua GAIS:ia vastaan.
Räiskyvä persoona paljastaa turvamiesten olleen haluttomia päästämään hänet sisään (ilmeisesti koska eivät tunnistaneet häntä), mutta liukasliikkeinen kaveri onnistui kuitenkin livahtamaan VIP-puolelle katsomaan koitosta. Suupaltti kärkimies huikkasi vielä toiselle turvamiehelle: ”Pistä naamani muistiin, koska se on kesällä joka paikassa.”
Kenties seuraavan kerran Riskiin törmätessään turvamiehet ymmärtävät olla ottamatta turhia riskejä hänen kanssaan.
Lue Roope Riskin blogipäivitys mvpjulkaisut.com-sivustolta
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kaikki jalkapallon miesten Suomen Cupista 2026
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen

- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti