Huuhkaja-tähden nälkä kasvaa – "Aina lähdetään voittamaan"
Vuoden sisällä raketin lailla suomalaisen jalkapallon huipulle noussut Alexander Ring oli tyytyväinen Huuhkajien 3-2-voittoon Turkista viime viikonloppuna.
– Voitto oli henkisesti tärkeä ja nostaa joukkueen itseluottamusta. Turkki on hyvä joukkue, ja hyvä tulos, kun noustiin tappioasemasta voittoon, Ring kertoi Huuhkaja.tv:n haastattelussa.
Ring pelasi viime vuonna vasta ensimmäisen täyden kauden Veikkausliigassa HJK:n paidassa. Hän oli joukkueen kantavia voimia tuplajuhliin päättyneellä sesongilla ja nousi myös Mixu Paatelaisen luotsaaman A-maajoukkueen avaukseen.
Hyvät esitykset poikivat kauden jälkeen siirron Saksan Bundesliigaan Borussia Mönchengladbachin joukkueeseen, missä peliaikaakin siunautui jonkun verran kauden lopussa.
Nyt mielessä on maajoukkuepelit ja hän lähtee luottavaisena perjantaiseen Baltic Cupin otteluun isäntämaa Viroa vastaan.
– Viro on pelannut hyvin, ja ovat tehokkaita pelatessaan omilla vahvuuksillaan. Varmaan tulee paljon vääntämistä ja fyysistä peliä. Meidän täytyy pitää pää kylmänä kun saadaan pallo – pyörittää ja rakentaa peliä rauhassa.
– Tavoite viikonloppuna on ottaa kaksi voittoa. Aina lähdetään voittoa hakemaan.
Suomi kohtaa Viron perjantaina klo 20.30 alkaen. Sunnuntaina sijoitusottelussa vastaan tulee Latvia tai Liettua klo 13.30 alkavassa pelissä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin