Jalkapallon hallitseva maailman- ja Euroopan mestari Espanja voitti viimeisessä kisoja edeltävässä ystävyysottelussaan Kiinan niukasti 1-0. Espanjan maajoukkueen vire, ja avainpelaajien esitykset kauden aikana seurajoukkueissaan, on herättänyt epäilyksiä Espanjan mestaruuden uusimismahdollisuuksista.

Monissa arvioissa Espanja on vielä suurin suosikki, mutta kysymysmerkkejä leijuu yhä enemmän ilmassa. Varsinkin Hollanti, Saksa sekä Ranskakin kerää yhä enemmän suosiota mestariveikkauksissa.

Sunnuntaina Kiinaa vastaan, ottelu näytti jo päättyvän maalittomaan tasapeliin kunnes 85. minuutilla espanjalaiskeskikenttäpelaaja, seuratasolla Manchester Cityä edustava, David Silva rikkoi kuparisen.

– Pelasimme hyvin, erityisesti toisella puoliajalla. Loimme paljon maalipaikkoja, joten voittomme oli ansaittu, Silva kertoi UEFA.com:lle ottelun jälkeen.

Espanja hallitsi, loi maalipaikkoja, mutta onnistumisia ei meinannut tulla. Maalintekotaito on yksi asia, mitä pidetään joukkueen akilleen kantapäänä. Keskushyökkääjän paikan kisojen alussa ottaa alavireisen kauden Chelseassa pelannut Fernando Torres tai Athletic Bilbaossa edukseen esiintynyt Fernando Llorente.

Espanja sai vasta tähän otteluun lopullisen joukkueensa kasaan, kun Espanjan Cup-finalistien – FC Barcelonan ja Athletic Bilbaon – pelaajat liittyivät mukaan pelin alusviikolla. Kaikki paineet ovat Espanjan niskassa, ja mestarin päänahkaa himoitsevat monet joukkueet.

– Tiedämme, että mestaruuden puolustamisesta tulee vaikeata, mutta teemme parhaamme ja yritämme pysyä terveinä. Katsotaan mitä tapahtuu, Silva jatkaa viitaten monen avainpelaajan loukkaantumiseen kisojen alla.

Espanjalta on kokonaan kisoista poissa poissa mm. FC Barcelonan kapteeni, keskuspuolustajana tai laitapakkina pelaava Carles Puyol sekä maalitykki David Villa. Keskikentän tähtinimet Xavin johdolla eivät ole parastaan tänä vuonna esittäneet.

Espanja avaa EM-kisat ottelulla Italiaa vastaan sunnuntaina. Lohkon muut joukkueet ovat Kroatia ja Irlanti.

Luotettava peliyhtiö bet-at-home on yksi Alexander Ringin seuran pääsponsoreista.
Avaa pelitilisi tästä ja kuittaa samalla huikea 200 euron bonus (voimassa 13.6. asti)!