JIPPO peluutti pelioikeudetonta pelaajaa – voitto vaihtui tappioksi
Suomen Palloliitto on käsitellyt 4.6.2012 pelatun Ykkösen ottelun FC KooTeePee – JIPPO tapahtumia ja muuttanut ottelun lopputulokseksi 3-0, kertoo Palloliiton tiedote.
JIPPO voitti ottelun alun perin maalein 2-1. Syynä ottelutuloksen muutokseen on se, että JIPPO peluutti pelioikeudetonta Joni Rissasta ottelussa. Kilpailumääräysten mukaan Ykköseen ei ole voitu siirtää pelaajia kuin tietyissä säännöissä mainituissa poikkeustapauksissa.
JIPPO kertoo vastineessaan, että Rissanen siirrettiin 23.4.2012 määräaikaisella siirrolla PK-37:ään lokakuun loppuun saakka. JIPPO:n mukaan siirto tehtiin määräaikaisena, jotta pelaaja voidaan tarvittaessa palauttaa sääntöjen mukaisesti JIPPO:on, vaikka siirtoikkuna on kiinni. JIPPO:n mukaan, kun he kesäkuussa halusivat keskeyttää määräaikaisen siirron, ei Rissasta löytynyt määräaikaisten siirtojen listalta. Tämän vuoksi he tekivät pikaisesti normaalin edustusoikeuden siirron PK-37:stä JIPPO:on.
Rekisteritietojen ja muiden selvitysten mukaan Rissanen siirtyi 23.4.2012 JIPPO:sta PK-37:ään normaalina edustusoikeussiirtona ilman rajoituksia. Toisin sanoen JIPPO ei tehnyt hänestä määräaikaista siirtoa.
Palloliiton mukaan on selvää, että JIPPO on siirtänyt Rissasen edustusoikeuden siirtoikkunoiden sulkeutumisen jälkeen 4.6.2012. Tämän jälkeen Rissanen on pelannut sääntöjen vastaisesti JIPPO:n ottelussa 4.6. Rissanen on ollut kyseisessä pelissä pelioikeudeton ja Kilpailumääräysten mukaan joukkue voidaan tuomita tällöin hävinneeksi 3-0.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- José Mourinho takaisin Real Madridiin? Portugalilaisluotsi kommentoi huhuja
- Kanadan liigassa kekseliäs tuuletus – maalintekijä kaivoi käyntikorttinsa esiin
- Helmarien Paulina Nyström ylsi hienoon saavutukseen
- Joel Pohjanpalo iski taas! Maalikuninkuus on käytännössä varma
- Mitä jos Iran voittaa MM-kisat? Näin Donald Trump vastasi
- Donald Trump: ”Iran voi pelata MM-kisoissa”
- Nolo hetki – FIFA-pomon rauhanele tyrmättiin karulla tavalla
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Joel Pohjanpalo iski taas! Maalikuninkuus on käytännössä varma
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Mitä jos Iran voittaa MM-kisat? Näin Donald Trump vastasi
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- Nolo hetki – FIFA-pomon rauhanele tyrmättiin karulla tavalla
- Kommentti: Nora Heroumin paikka ei ole Mestarien liiga -lähetyksessä
- Valioliigajoukkue nimesi päävalmentajakseen Michael Jacksonin