Veikkausliigan tuorein Legenda nimetty!
Kolme kertaa Veikkausliigan mestaruuden voittanut Ville Lehtinen on saanut Legenda-tunnustuksen, kertoo Veikkausliigan nettisivut.
Veikkausliiga lanseerasi Legenda-kunniakerhon vuonna 2007. Tunnustuksen voivat saada sellaiset pelaajat, jotka ovat olleet erityisen tärkeitä kannattajilleen, seuroilleen, paikkakunnilleen, Veikkausliigalle ja suomalaiselle jalkapalloilulle.
Ex-hyökkääjä nimeää uransa yhdeksi kohokohdaksi Tampere Unitedin kanssa saalistetun liigamestaruuden vuodelta 2001. Norjan mestaruushopeaakin kaudella 2003 voittanut Lehtinen ottaa kunnianosoituksen ilolla vastaan.
– Tietysti se tuntuu tosi hyvältä. Olen ollut jo jonkun aikaa poissa ja saanut uusia näkökulmia myös omaan tekemiseen. Tällainen tunnustus lämmittää tietenkin, Lehtinen sanoo Veikkausliigan videohaastattelussa.
– Liigaurani huippuhetki oli vuoden 2001 yllätysmestaruus. Se ei varmasti unohdu monelta muultakaan ihan hetkeen. TamU-ajoilta mieleen muistuu myös hattutemppu seitsemässä minuutissa Ratinassa Tepsiä vastaan. Tietysti myös JJK:n alkuvuodet Ikäläisen Markun valmennuksessa olivat myös sellaisia.
Katso Lehtisen haastattelu kokonaisuudessaan tästä
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
Kolme kertaa Veikkausliigan mestaruuden voittanut Ville Lehtinen on saanut Legenda-tunnustuksen, kertoo Veikkausliigan nettisivut.
Veikkausliiga lanseerasi Legenda-kunniakerhon vuonna 2007. Tunnustuksen voivat saada sellaiset pelaajat, jotka ovat olleet erityisen tärkeitä kannattajilleen, seuroilleen, paikkakunnilleen, Veikkausliigalle ja suomalaiselle jalkapalloilulle.
Ex-hyökkääjä nimeää uransa yhdeksi kohokohdaksi Tampere Unitedin kanssa saalistetun liigamestaruuden vuodelta 2001. Norjan mestaruushopeaakin kaudella 2003 voittanut Lehtinen ottaa kunnianosoituksen ilolla vastaan.
– Tietysti se tuntuu tosi hyvältä. Olen ollut jo jonkun aikaa poissa ja saanut uusia näkökulmia myös omaan tekemiseen. Tällainen tunnustus lämmittää tietenkin, Lehtinen sanoo Veikkausliigan videohaastattelussa.
– Liigaurani huippuhetki oli vuoden 2001 yllätysmestaruus. Se ei varmasti unohdu monelta muultakaan ihan hetkeen. TamU-ajoilta mieleen muistuu myös hattutemppu seitsemässä minuutissa Ratinassa Tepsiä vastaan. Tietysti myös JJK:n alkuvuodet Ikäläisen Markun valmennuksessa olivat myös sellaisia.
Katso Lehtisen haastattelu kokonaisuudessaan