Vaasan Palloseura kukisti tiistaina FC Hongan kotikentällään hurjavireisen Steven Morrisseyn osumilla lukemin 2-0. Jamaikalaishyökkääjä on iskenyt nyt kuusi maalia neljään viime peliin.

Vepsun päävalmentaja Olli Huttunen ei ollut joukkueensa avausjakson pelaamiseen tyytyväinen, mutta luotsin mukaan vaasalaiset paransivat ottelun loppua kohti.

– Voisi sanoa, että Honka piti palloa ja me teimme maalit. He olivat ensimmäisellä puoliajalla erittäin hyviä. Vastatuuli ja Hongan pelaavuus aiheuttivat sen, että he kyllä pyörittivät, Huttunen perkaa peliä seuran nettisivuilla.

– Meillä ei ollut toisen puoliajan alkupuolella isompaa hätää, ja olisimme voineet ratkaista pelin jo ennen loppuhässäköitäkin. Emme tehneet maalia, joka olisi helpottanut lopun painetta, mutta hyvä tasonnosto kaiken kaikkiaan.

VPS nousi voiton myötä sarjataulukossa sijalle neljä ohi MYPAn. FC Honka puolestaan valahti yhdeksänneksi.

Luotettava peliyhtiö bet-at-home on yksi Alexander Ringin seuran pääsponsoreista.
Avaa pelitilisi tästä ja kuittaa samalla 100 euron bonus!