FC Hämeenlinnan puheenjohtaja taloustilanteesta: ”Selvitty on ja selvitään jatkossakin”
Kerroimme tänään tiistaina, että FC Hämeenlinnan toimitusjohtajan tehtäviä viimeiset kaksi kuukautta hoitanut Janne Oksanen väistyy tehtävässään heinäkuun jälkeen (lue uutinen). Oksanen kertoo seuran nettisivuilla, ettei hän saanut muodostaa realistista kuvaa seuran taloudesta ennen kuin hän otti tehtävän vastaan.
– En mielelläni hirveästi kommentoisi näitä asioita seuran ulkopuolelle, Oksanen toteaa vyyhdistä SuomiFutis-sivuston haastattelussa.
– Minulle jätettiin joitain asioita kertomatta, mitkä olivat vähän epäselviä. Enempää en lähde asiaa avaamaan. Tämä on seuran ja minun välinen asia, hän painottaa.
Seuran hallituksen puheenjohtaja Rainer Lundbergin mukaan mitään ei ole ainakaan tietoisesti jätetty seuran taholta kertomatta.
– En osaa kommentoida hänen sanomisiaan. Ei tässä ole ainakaan tarkoituksellisesti mitään salattu, Lundberg toteaa SuomiFutis-sivustolle.
Millainen on FC Hämeenlinnan taloustilanne?
Oksanen toteaa myös hämeenlinnalaisseuran verkkosivuilla, että ”seuran taloudelliset näkymät kuluvaa kautta pidemmälle ovat hyvin epävarmat.” Minkälainen on FC Hämeenlinnan taloustilanne, puheenjohtaja Rainer Lundberg? – Eihän se (talous) mikään kovin vahva ole, mutta kuitenkin selvitty on ja selvitään jatkossakin. Haasteitahan on joka seuralla niin jalkapallossa kuin muissa lajeissa. Tämä ei ole varmasti mikään yllätys kenellekään, Lundberg kertoo. Onko seura konkurssikypsä? – Ei ole konkurssikypsä. Haasteet pystytään voittamaan. Ottelutapahtumat ovat yksi merkittävä tulonlähde, ja nyt kun olemme miehittäneet sarjan viimeisiä paikkoja, niin yleisöryntäys ei ole ollut toivotunlainen. Julkaisemme Janne Oksasen haastattelun kokonaisuudessaan keskiviikkona. Jaakko KäyhköLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Nyt tuli iso päätös: Huuhkajien ottelusta Valko-Venäjää vastaan uusi linjaus
- Tuomari kuoli Palloliiton ottelussa – HS kertoo lisätiedoista
- Haastattelu: KuPSin Taneli Hämäläisen tulevaisuus auki – ”Muutama joukkue on osoittanut kiinnostuksensa”
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat
- SJK purki puolustajansa sopimuksen
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta

- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”
- Nyt tuli iso päätös: Huuhkajien ottelusta Valko-Venäjää vastaan uusi linjaus
- Haastattelu: KuPSin Taneli Hämäläisen tulevaisuus auki – ”Muutama joukkue on osoittanut kiinnostuksensa”
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen
Kerroimme tänään tiistaina, että FC Hämeenlinnan toimitusjohtajan tehtäviä viimeiset kaksi kuukautta hoitanut Janne Oksanen väistyy tehtävässään heinäkuun jälkeen (