HIFK-puolustaja: ”Liian paljon maaleja mennyt omiin tällä kaudella”
HIFK kohtaa Ykkösen ottelussa tänään sunnuntaina PK-35 Vantaan vieraskentällä.
Tähtirintojen kokenut puolustaja Timo Priha painottaa ottelun alla puolustuspään pelaamista. Sarjataulukon hännillä majailevat helsinkiläiset ovat olleet läpi kauden heikkoja erikoistilanteissa.
– Liian paljon maaleja on mennyt omiin tällä kaudella ylipäänsä ja erikoistilanteista erityisesti, Priha toteaa seuran kotisivuilla.
– Tilanteen korjaaminen ei kuitenkaan mitään ihmeitä vaadi. Tietynlainen kovuus ja röyhkeys, ehkä myös keskittyminen, on jäänyt erikoistilanteissa puuttumaan. Keskitymme tähän puoleen jatkossa entistä enemmän ja tulevat pelit näyttävät kuinka olemme onnistuneet. Paljon turhia maaleja on päästetty mutta ei niitä myöskään enää tekemättömäksi saa, joten ei auta kun suunnata katseet eteenpäin.
HIFK lähtee otteluun poissaolojen rasittamina. Pelikiellossa ovat puolustaja Markus Tanner sekä keskikenttämies Jukka Halme. Hyökkääjä Zakaria Kibona toipuu edelleen loukkaantumisesta. Jalkavaivojen takia kentän laidalta ottelua katsovat Marko Koskinen, Mergim Kastrati sekä Matti Saari. Edelliskausien luottomies, kapteeni Petri Heinänen on todennäköisesti avauksessa ISS Stadionilla.
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
