FC Viikinkien lento katkesi – "Palautus maanpinnalle"
FC Viikingit kärsi yllättäen 0-2-kotitappion toiselle hyvävireiselle joukkueelle, FC Hämeenlinnalle, Ykkösen pelissä lauantaina.
Viikingit olivat heilutelleet toden teolla vastustajien verkkoja, mutta nyt odotukset maali-ilottelusta vaihtui tappioon.
FC Hämeenlinna antoi suosiolla pelin hallinnan isännille, mutta iski tehokkaasti vastaan. Ottelun hahmo oli maalin tehnyt ja toisen alustanut Luis Vanderlei Cagnoto alias Deco.
Viikinkien päävalmentaja Ilkka Jäntti ihmetteli joukkueensa löysyyttä. Edellisten viikkojen huippuotteet eivät saaneet jatkoa.
– Halutonta oli peli tänään. Tämä on kyllä meille hyvä palautus maanpinnalle, Jäntti pohti ottelua Viikingien kotisivuilla.
Jäntti muistutti, että joukkueelta puuttui tärkeä palanen keskikentältä, mutta totesi samaan hengenvetoon, että ei yhteen pelaajaan pitäisi kaatua.
– Tokihan Carlosin (Gonzales) puuttuminen kentällä näkyi, vaikkei yksittäisen pelaajan puute saisi näkyä noin selvästi. Selvää on, että Carlos on tärkeä osa joukkuetta tällä hetkellä.
Viikingit on sarjassa kolmantena tasapisteissä sarjakakkosen SJK:n kanssa. Kärkijoukkue RoPS on karannut jo 12 pisteen päähän. Vain Ykkösen voittaja nousee Veikkausliigaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kaikki jalkapallon miesten Suomen Cupista 2026
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin

- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti