Beckam, Zuszczak, Solksjaer, S'hea… ManU teki sen taas!
Manchester Unitedin ja Evertonin valioliigaottelussa nähtiin maanantaina omituinen tilanne, kun Sir Alex Ferguson vaihtoi ”Andesronin”, siis Andersonin, kentälle. Brasilialaisen juostessa kentälle ainoastaan tarkkasilmäisimmät katsojat huomasivat kirjoitusvirheen miehen pelipaidan selkämyksessä.
Brittilehti Daily Mail kertoo, ettei kämmi ollut suinkaan ensimmäistä laatuaan manchesteriläisseurassa. Vuonna 1997 Charity Shield-ottelussa pelipaidan perusteella kentällä nähtiin David Beckhamin sijasta David ”Beckam”.
Norjalaislegenda Ole Gunnar Solskjaer on varmaan vuonna 2002 hieraissut silmiään pukukopissa nähdessään nimensä muodossa ”Solksjaer”. Puolalaisveskari Tomasz Kuszczakin nimi menee monelta väärin kirjoittaessa, mutta ”Zuszczak” vaatii jo melkoista taitoa. Tuolla nimellä mies pelasi vuonna 2006 Carling Cup –ottelussa.
Hämmentävin virhe lienee kuitenkin tapahtunut vuonna 2003 ottelussa Real Madridia vastaan, kun John O´Shea oli vaihtunut tuttavallisempaan ”S’hea”-muotoon.
Lehti muistuttaa myös, että muissakin seuroissa osataan sekoilla nimien kanssa. Lauantaina Sunderlandin laituri James McClean kantoi paidassaan tyylikästä nimeä ”McLean”.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä

- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”