HJK:n varamiehet aiheuttavat päänvaivaa: "Varmaan vaihdot vaikuttavat kokonaispelaamiseen"
HJK jatkoi kehnoja esityksiä liigassa, kun joukkue kaatui vieraskentällä 0-3-lukemin FC Lahdelle sunnuntaina. Viikko alkoi henkisesti raskaalla Celtic-tappiolla, ja moraali vaikutti myös liigapeliin.
HJK-luotsi Antti Muurinen ei ole ollut tyytyväinen kaudella vähemmän pelanneiden pelaajien esityksiin, jotka ovat otteluruuhkassa saaneet paikkansa näyttää osaamistaan avauksessa. Hän osin ymmärtää pelin yhtenäisyyden tietenkin kärsivän ja vaikeuttavan peliä, jos kokoonpano muuttuu liikaa.
– Minähän olen syypää siihen, että vaihdoin kuusi pelaaja edellisen pelin jälkeen. Se on rotaatio, mitä ollaan tavattu käyttää. Joudun pohtimaan, tuoko ne kuusi pelaajaa niin paljon enemmän kuin enemmän pelaamaan joutuneet pelaajat, Muurinen pohti ottelun jälkeen ESS.fi:n videolla.
– Uusina avaukseen tulleita ei voi syyttää sen enempää kuin niitä, jotka jatkoivat edellisestä pelistä kentällä. Varmaan vaihdot vaikuttavat kokonaispelaamiseen.
Muurisen mukaan hän osasi odottaa muutaman pelaajan kohdalla suoritustason ehkä olevan odotettua heikompi.
– Erfan Zeneli oli pitkästä aikaa avauksessa loukkaantumisen jälkeen ja Sakari Mattila pitkästä aikaa yleensä pelasi. En minäkään ihan varmaan tiennyt, missä vireessä ”Sakke” on, koska häneltä on pelit puuttunut. Mutta nämä on selityksiä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä