Honka-luotsi valottaa hyvien esitysten taustoja: "Kovan työn kautta"
FC Honka haki täydet vieraspisteet sunnuntaina Kuopiosta, kun joukkue kaatoi eurokiireiden keskellä olevan KuPS:n 2-0-lukemin. Hongalta maalinteossa onnistuivat Vesa Vasara ja Henri Aalto.
Honka on alkukauden kankeuden jälkeen parantanut peliään roimasti ja noussut kohisten liigassa. Hongan päävalmentajalla Mika Lehkosuolla on selkeä näkemys, minkä vuoksi koneet yskivät alkukaudesta.
– Meillä on nuori joukkue, jossa on paljon ensikertalaisia. Nuorille pelaajille ei ehtinyt kertyä kevään aikana tarpeeksi kokemusta ja liigakauden alussa oltiin vaikeuksissa, kun joukkueessa oli yhtä aikaa liikaa debytantteja, ”Bana” kertoo Veikkausliigan kotisivuilla.
Hongan lähtökohdat kauteen olivat hankalat, kun joukkue menetti jälleen täksi kaudeksi runsaasti kokemusta riveistään. ”Bana” on kuitenkin jälleen näyttänyt, kuinka hän on maan kärkivalmentajia nuorten pelaajien kehittäjänä.
– Kaiken päälle alkukaudella tuli vielä loukkaantumisia, mutta nyt joukkue on hitsautunut yhteen. Kovan työn kautta ollaan menty eteenpäin ja sen ansiosta ollaan nyt tässä.
Honka nousi voitollaan jo neljänneksi tasaisessa liigassa. Ero kärkeen on seitsemän pistettä ja takana vaanii neljä seuraa kahden pisteen sisällä. Honka jatkaa pelejään kotikentällään FC Hakaa vastaan ensi sunnuntaina.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä

- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin