Kärkipäähän hamuava Liverpool sai shokkihoitoa Valioliigan avauskierroksella, kun joukkue kaatui 0-3-lukemin West Bromwich Albionin vieraana. Ottelussa nähtiin yksi punainen kortti ja kaksi rangaistuspotkua. Liverpoolin keskuspuolustaja Daniel Agger ajettiin ulos miehen kaataessa WBA-pelaajan omalla rangaistusalueella. Liverpool oli tuolloin jo 0-1-tappiolla, mutta Pepe Reina herätti vielä toiveita noususta torjumalla rangaistuspotkun. Hetkeä myöhemmin WBA sai kuitenkin uuden rangaistuspotkun, jonka WBA-hyökkääjä Peter Odemwingie laittoi varmasti maaliin. Ottelun lopussa Chelsean lainamies Romelu Lukaku puski WBA:n kolmannen maalin. Liverpooliin täksi kaudeksi tullut päävalmentaja Brendan Rodgers ei sulattanut tuomarien päätöksiä ulosajosta ja rangaistuspotkuista. – Ennen kuin he tekivät avausmaalin, me olimme joukkue joka oli lähempänä onnistumista. Ensimmäisestä maalista minulla ei ole mitään valitettavaa. Se oli Zoltan Geralta upea veto, Rodgers kertoi Liverpoolin kotisivuilla. – En ole sellainen tyyppi, joka jaksaa puhua tuomareista, mutta toisella puoliajalla kaksi tuomiota – tai kolme, jos lasketaan ulosajo erillisenä tuomiona – olivat meille erittäin, erittäin julmia. Rangaistuspotkuja ei olisi pitänyt viheltää. Liverpoolin alku oli heikoin mahdollinen ja suunta voi kääntyä vielä huonommaksi, kun joukkue kohtaa tulevana viikonloppuna viime kevään mestarijoukkueen Manchester Cityn. Lähtötilanne on heikko. – Tämä oli meiltä huono päivä, mutta pelissämme oli myös hyviä signaaleja, varsinkin avauspuoliskolla. Kun jouduimme vajaalle, niin peliä oli hankala kääntää.
Nyt 100 euroa ILMAISEKSI vedonlyöntiin – futikseen tai muihin kohteisiin! Avaa pelitilisi tästä ja hyödynnä huikea tarjous!

LUE MYÖS: