Teemu Tainio kutsui Respect-otteluun seurakaverinsa Valioliigasta – ”Show-miehen vikaa”
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien riveissä jalkapallokansan sydämet valloittanut Teemu Tainio on valinnut pelaajan Respect-päivän Maailma XI –joukkueeseen. Keskikentän terrieri nimesi mukaan ranskalaisen Pascal Chimbondan.
Chimbonda ja Tainio esiintyivät aikoinaan yhdessä Valioliigassa, ensin Tottenhamissa ja myöhemmin vielä Sunderlandin riveissä. Tainio tietää vuonna 1979 syntyneen laitapakin olevan oikea pelaaja otteluun.
– Mietin, kenet haluaisin saada mukaan Respect -päivään ja sitten Pascal tuli mieleeni. Hän on todella iso persoona kentällä ja kentän ulkopuolella. Jo Tottenhamin yhteisinä vuosina hänellä oli tiettyä show-miehen vikaa, Tainio kommentoi Respect-päivän Facebook-sivuilla.
– Hän sopii tapahtumaan erinomaisesti. Ensiksikin siksi, että hän oli ja on yhä loistava pelimies, mutta myös siksi, että hän tarjoaa aina katsojille jotain nähtävää, ”Teme” jatkoi.
Chimbonda edustaa nykyisin Rotherham Unitedia.
Maailma XI –nippuun on valittu jo useampi pelaaja. Jari Litmanen valitsi muun muassa eilen torstaina mukaan hollantilaislegenda Ronald de Boerin (uutinen). Joukkueeseen pääset tutustumaan tarkemmin tästä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Mircea Lucescu on kuollut
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”