VPS-luotsi hehkuttaa ratkaisupelaajaansa: "Hän oli erinomainen"
VPS:n päävalmentajaksi täksi kaudeksi tullut Olli Huttunen on saanut joukkueensa hyvään vireeseen. Lauantaina joukkue oli lähellä voittoakin, mutta joutui lopulta tyytymään 3-3-tasapeliin HJK:n vieraana.
Joukkue on liigassa neljäntenä, vain viisi pistettä kärkijoukkue FC Interin perässä ottelun enemmän pelanneena. Vaasalaiset ovat joutuneet taiteilemaan pelaajistonsa kanssa loukkaantumisten vuoksi, mutta pelaajat ovat suoriutuneet mainiosti välillä vieraillakin pelipaikoilla.
Hyökkäyspäässä yhä suurempaan asemaan kauden aikana on noussut HJK:ta vastaan lauantaina kaksi maalia tehnyt Jarno Parikka, joka saakin valmentajaltaan kehut pelaamisestaan.
– Jarno oli erinomainen. Hän pystyy pitämään palloa ja on isossa roolissa meidän hyökkäyspelissä. Ei pelkästään maalinteossa vaan myös pelin rytmittäjänä, Huttunen kertoi HJK-pelin jälkeen SuomiFutis-sivustolle.
Parikka siirtyi viime kauden päätteeksi Vaasaan juuri HJK:sta, joka on hänen kasvattajaseuransa. HJK:ssa minuutit jäivät usein pieneksi, mutta tällä kaudella 26-vuotias kärkipelaaja on kasvanut vastuun myötä.
– Hän on pelaaja, joka pystyy pitämään palloa ja se on tärkeää; meillä ei ole liikaa siihen pystyviä pelaajia. Häneltä tulee myös älykkäitä syöttöjä ja hyviä viimeistelyjä. Hän on meille tärkeä pelaaja.
Parikan saldo kaudelta on seitsemän maalia ja hänen vastuunsa on kasvanut, kun joukkueen ykköstykki Steven Morrisey on ollut poissa sydänlihastulehduksen vuoksi. Morrisey on myös palaamassa kentille ja harjoittelee jo joukkueen kanssa, mikä tuo positiivista nostetta VPS:n loppukauteen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne