Valioliigaseura Arsenal on tarjoamassa managerilleen Arsene Wengerille uutta sopimusta.

Arsenal on voittanut pokaalin viimeksi vuonna 2005, joten huhut ranskalaisen eläkkeelle siirtymisestä ovat olleet ajoittain esillä. Wengerin nykyinen sopimus ulottuu vuoteen 2014.

Arsenalin toimitusjohtaja Ivan Gadizis on paljastanut Mirror-lehden haastattelussa, että lontoolaisseura aikoo jatkossakin luottaa 62-vuotiaaseen valmentajavelhoon. Tämän lisäksi seura haluaa palata pokaalikantaan ja sijoittua neljän joukkoon Valioliigassa.

– Kyse ei ole tunteellisuudesta tai palkinto palveluksista, vaan uskomme, että meillä loistava manageri, joka rakastaa tätä seuraa, ja hän on paras mies johtamaan joukkuetta eteenpäin, Gadizis kertoo lehdelle.

Arsenal-pomo myöntää, että viime vuosien pokaalittomuus on tietynlainen rasite. Hän kuitenkin kiistää puheet, joiden mukaan seurasta ei löytyisi kunnianhimoa.

Tavoitteet ovat kovat tulevaisuutta ajatellen.

– Olemme hyvin optimistisia tätä kautta ajatellen, vaikka menetimmekin niinkin tärkeän pelaajan kuin Robin van Persie.

– Menimme viime kaudella suurien vaikeuksien läpi ja silti pääsimme lähelle huippupeliämme. Mutta tämä ei ole se mihin tähtäämme. Yritämme ehdottomasti voittaa pokaaleja, ja me yritämme epätoivoisen kovasti saavuttaa tavoitteen tänä vuonna, Gadizis maalailee.