TPS voi huokaista helpotuksesta: avainpelaajan jalassa ei luun murtumaa
Sunnuntaisessa TPS-HJK -ottelussa loukkaantunut Petteri Pennanen on saanut hyviä uutisia. HJK:n Sakari Mattilan jyräämäksi joutunut keskikenttäpelaaja selvisi vaarallisen näköisestä taklauksesta ilman murtumaa.
– Pennanen sai korkeaenergisen vamman jalkateräänsä. Rtg-kuvassa ei kuitenkaan onneksi näkynyt luun murtumaa, toteaa TPS-joukkueen lääkäri Olli J. Heinonen seuran nettisivuilla.
Turkulaisseuran postilaatikkoon satoi muitakin positiivisia uutisia. Kuukauden verran sairastuvalla viettänyt Juho Lähde sekä toukokuusta lähtien lihasvamman vuoksi sivussa ollut maalivahti Jukka Lehtovaara ovat hiljalleen palailemassa pelikentille.
– Lähde on sairastanut rajun yleisoireisen rauhaskuumeen. Sairaus on voitettu ja Juho on erittäin hyvää vauhtia toipumassa täyteen pelikuntoon, Heinonen sanoo.
– Lehtovaaran reiden lihasvammaa on hoidettu ja kuntoutettu huolella. Jukka kävi jo Haka-ottelussa kentällä kokeilemassa miten toipuminen on edennyt. Tällä viikolla suoritettava kontrollimagneettikuvaus kertoo toipumisen etenemisen, Heinonen päättää.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä

- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä