Venäläinen mahtiseura kiistää kiinnostuksen Cristiano Ronaldoa kohtaan
Venäläinen ökyseura Anzhi Mahatskala on kieltänyt olevansa kiinnostunut portugalilaisesta supertähdestä Cristiano Ronaldosta.
Ronaldon nimi on pyörinyt siirtohuhuissa jonkin aikaa. Supertähti ilmaisi taannoin olevansa ”ammatillisesti tyytymätön” Madridissa. Tuon viestin voi lukea monin eri tavoin, mutta jotkut ovat väittäneet kyseen olevan rahasta; palkan pitäisi olla korkeampi.
Ronaldo tienaa Madridissa yhtä paljon kuin esimerkiksi brasilialainen Kaka, vaikka pelaajien käyrät ovat osoittaneet viime vuosina lähes vastakkaisiin suuntiin.
Maailmassa ei ole montakaan seuraa, joilla olisi varaa ostaa megakallis pelimies, mutta Anzhi kuuluu harvojen joukkueen. Roberto Carlos, Samuel Eto´o, Lassana Diarra ja kumppanit ovat varmasti nauttineet venäläisseuran muhkeista korvauksista.
Carlos, seuran nykyinen urheilutoimenjohtaja, kuitenkin toteaa, että Ronaldo ei ole seuran ostolistalla. Ruplavuoria nähtäneen silti seuraavien siirtoikkunoiden aikana.
– Moni ihminen on kysynyt minulta tästä. Emme ole täällä hankkiaksemme Cristianon. Me kuitenkin olemme kiinnostunut laadukkaista pelaajista ensi kautta ajatellen, Carlos totesi viikonloppuna espanjalaiselle AS-lehdelle käytyään seuran harjoituskeskuksessa.
– Cristianon ei tulisi huolehtia, ihmiset pitävät hänestä todella paljon. Ongelmat voidaan ratkaista, ex-huippupelaaja lohduttaa maailmantähteä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti