Interin tehoduo valittiin Veikkausliigan parhaiksi pelipaikoillaan
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliiga on nimennyt pelipaikkakohtaiset parhaat pelaajat ja parhaan päävalmentajan juuri ennen liigan päätöskierrosta. Kaikki neljä parhaiksi valittua jalkapalloilijaa tulee turkulaisseuroista FC Interistä ja TPS:stä.
TPS:n puolustus saa kunniaa
Vuoden maalivahdiksi on valittu TPS:n avauspaikan vakuuttavasti omaksi ottanut Henrik Moisander. Turkulaisten aiempi ykkösvahti Jukka Lehtovaara on jälleen kärsinyt loukkaantumisista, mutta Moisander on vastannut huutoon täydellisesti. Kauden paras puolustaja on muurina edessä toiminut TPS:n Jarkko Hurme, joka on kauden aikana noussut liigan eliittiin ja jopa A-maajoukkuerinkiin. Hän pelasi ensimmäisen ottelunsa Huuhkajissa kesäkuun Baltic Cupissa.Pienet resurssit eivät olleet MYPA:lle este
Vuoden päävalmentajaksi on valittu pienistä resursseista huolimatta MYPA:n korkealentoon koko kaudeksi nostanut Toni Korkeakunnas. MYPA taistelee liigan päätöskierroksella liigan neljännestä sijasta IFK Mariehamnia vastaan. Ennakkoarvioissa kouvolalaiset olivat vahva kandidaatti sarjan jumboksi.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!