Kahdessa vuodessa Kolmosesta Ykköseen – "Hyvä tulos"
Kuva: Juha Tamminen
AC Kajaani selvitti lauantaina tiensä Ykköseen. Joukkue kaatoi kaksiosaisessa nousukarsinnassa Järvenpään Palloseuran yhteismaalein 1-0.
JäPS ja AC Kajaani taistelivat Järvenpäässä maalittoman tasapelin ensimmäisessä osaottelussa. Ratkaisevassa toisessa koitoksessa Kakkosen pohjoislohkon voittaja onnistui iskemään tarvittavan osuman täpötäydellä Kajaanin Liikuntapuiston Stadionilla.
Kajaanilaisseura on perustettu vuonna 2006 FC Tarmon ja Kajaanin Palloilijoiden edustusjoukkueiden fuusioitumisen yhteydessä. Seura sai tuolloin FC Tarmon paikan Kolmosessa.
– Toissa kauden jälkeen noustiin Kolmosesta Kakkoseen. Puhuttiin kauden alla, että pystyttäisiin hyvin pärjäämään tälläkin tasolla, päävalmentaja Mika Lumijärvi toteaa SuomiFutis-sivuston haastattelussa nousujuhlien edelleen jatkuessa saunomisen merkeissä.
Lumijärven mukaan joukkueen tavoitteet kovenivat kauden edetessä.
– Pystyimme pelaamaan tasaisen kauden ja jossain vaiheessa muutettiin tavoitetta. Halusimme olla ykkösiä. Hyvä tulos, voitto ja nyt ollaan Ykkösessä, Lumijärvi kertailee.
Olosuhteet ja talous kunnossa
AC Kajaanin kauden budjetti pyörii 160 000 – 170 000 euron tienoilla. Nousun myötä panostuksia tullaan lisäämään. – Mitä olen jutellut seurajohdon kanssa alustavasti, niin budjetti tulee nousemaan 70 000 – 100 000 eurolla. Pelaajia on tulossa ja lähdössä. Kaikki pelaajamme eivät ole aivan Ykkösen tasoa, joten joudumme joitain muutoksia tekemään. Lumijärven mukaan kajaanilaisseurassa on imua: – Meillä on täällä hyvät olosuhteet ja tukeva talous, joten kysyntää pitäisi olla. Nyt on jo pelaajia, jotka ovat ilmaisseet kiinnostuksensa (seuraa kohtaan), pääkäskijä valottaa. Jaakko KäyhköLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan

- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen