Huuhkajavahti jatkoi hyviä esityksiään Tanskassa – "Olisi ansaittu voitto"
Suomen A-maajoukkueen ykkösmaalivahdin manttelista tiukasti taisteleva Lukas Hradecky antoi hyviä näyttöjä Tanskan liigassa, kun hänen edustamansa Esbjerg fB venyi 2-2-tasapeliin suurseura FC Kööpenhaminaa vastaan.
Ottelun oli aaltoileva ja täysi pistepottikin olisi ollut mahdollinen.
– Pelattiin hyvin, pelattiin huonosti, pelattiin hyvin ja saatiin piste. Aika vaihtelevaa oli, mies kertoi Iltalehden verkkosivuilla ottelusta.
– He olivat vähän ylimielisesti liikkeellä ja väsyneellä jalalla (torstain) Eurooppa-liigasta. Olisi melkein ansaittu kolme pistettä. Jopa niiden valmentaja sanoi, että meidän olisi kuulunut voittaa.
Esbjerg on yhä liigassa putoajan paikalla toiseksi viimeisenä, mutta peli on parantunut viime aikoina. Joukkue on päästänyt 12. pelissä vain 15 maalia suomalaisen pelatessa jokaisen pelin.
– Jos jatketaan samalla tavalla, en usko mitään ongelmia tulevan säilymisen kanssa.
Hradecky on lähellä Huuhkajien ykkösmaalivahdin paikkaa perjantain MM-karsintaotteluun Georgiaa vastaan. Mies pelasi Suomen maalinsuulla karsinta-avauksen Ranskaa vastaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin