Suomalaispuolustaja jälleen Arsenalin avauksessa – Maajoukkuekohtalo ratkeamassa tänään?
Arsenalin suomalais-englantilainen puolustaja Carl Jenkinson jatkoi hyviä esityksiä Arsenalin takalinjoilla, kun joukkue voitti keskiviikkoiltana Mestarien liigan ottelussa Olympiakosin 3-1.
Olympiakos oli hyvin mukana ottelussa ensimmäisellä puoliajalla ja oli osin jopa hallitsevampi osapuoli. Arsenal kuitenkin lisäsi höyryä toisella puoliajalla ja käänsi 1-1-taukotilanteen voitokseen.
Jenkinson on saanut runsaasti vastuuta Arsenalin oikeana puolustajana, kun paikan aiempi ykkösmies Bacary Sagna on ollut toipilaana koko alkukauden. Charltonista Arsenaliin toissa kesänä siirtynyt puolustaja on käyttänyt näytönpaikkansa hienolla tavalla ja hän on ollut Valioliigan parhaimmistoa pelipaikallaan alkukaudesta.
Valitseeko Hodgson Jenkinsonin?
Puolisuomalaisen maajoukkueasioista saadaan lisää viitteitä tänään, kun Englanti nimeää miehistönsä reilun viikon päästä pelattavaan San Marino -otteluun. Englannin maajoukkueen päävalmentaja Roy Hodgson oli katsomassa mm. Jenkinsonin esityksiä eilisessä ottelussa Arsenalin kotistadionilla. ”Hodari” on myös entinen Suomen maajoukkueen päävalmentaja. Jenkinson vastasi maajoukkuespekulointeihin viikolla toteamalla, että on halunnut keskittyä seurajoukkueuraansa eikä ole sen vuoksi vastannut Huuhkajien päävalmentajan Mixu Paatelaisen kutsuihin. Jenkison on edustuskelpoinen sekä Suomen että Englannin maajoukkueisiin ja ensimmäinen A-maaottelu sinetöi valinnan.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä