Suomalaistykki palaamassa kentille Norjassa – "Kaikki tuntuu hyvältä"
Alkukaudesta yhdeksän maalia seuralleen Hönefossille tehnyt Riku Riski on mahdollisesti kehissä jo ensi viikonlopun kierroksella, kun seura kohtaa Stabaekin Norjan liigassa.
Riski loukkaantui syyskuun alussa maajoukkueleirillä ja on siitä lähtien ollut sivussa kokoonpanosta. Nyt mies on omien sanojensa mukaan valmiina tositoimiin.
– Olen harjoitellut joukkueen kanssa jo jonkin aikaa ja kaikki tuntuu hyvältä, Riski kertoo Hönefossin kotisivuilla.
– Jos loppuviikko menee suunnitelmien mukaan, olen valmiina taistelemaan. Loppu tietenkin riippuu lääkäreistä ja valmentajista.
Ottelussa on kovat panokset. Voitolla sarjajumbosta Hönefoss voi käytännössä varmistaa sarjapaikkansa.
– Meillä ei mielestäni ole vielä pakkovoiton paineet niskassa. Kaudella on ollut ylä- ja alamäkiä, mutta se kuuluu jalkapalloon. Nyt pitää taistella ottelu kerrallaan ja pelata sellaista jalkapalloa, mitä osaamme.
Riskin lisäksi Hönefossissa pelaa elokuussa TPS:stä siirtynyt Toni Kolehmainen, joka onkin saanut runsaasti vastuuta joukkueessa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin