Hetkinen! Arsenalin Carl Jenkinsonia ei valittukaan Englannin maajoukkueryhmään – Kääntyykö pää Suomen suuntaan?
Arsenalin suomalais-englantilaisen puolustajan Carl Jenkinsonin nimen uumoiltiin löytyvän Englannin maajoukkueryhmästä, kun joukkue kohtaa ensi viikolla Ruotsin ystävyysottelussa.
Lokakuun maajoukkuetauolla Jenkinson harjoitteli jo Englannin joukkueen kanssa ja päävalmentaja Roy Hodgson vihjaili, että pelaaja olisi mukana Ruotsi-ottelun ryhmässä.
Laitapuolustaja on kuitenkin tällä välillä menettänyt Arsenalin avauspaikan loukkaantumisestaan toipuneelle ranskalaispakille Bacary Sagnalle ja nimi puuttuukin yllättäen torstaina julkaistulta pelaajalistalta.
Lokakuussa Englannin valitsemista pidettiin varmana
Brittimedian tietojen mukaan pelaaja olisi kuitenkin kertonut Hodgsonille lokakuussa olevansa sitoutunut edustamaan Englantia, jos kutsu tulee, mutta muuttunut tilanne saattaa mahdollisesti kääntää vielä pelaajan pään Suomen suuntaan. Pelaajalla on edustusoikeus sekä Englannin että Suomen maajoukkueisiin ja ensimmäinen A-maaottelu sinetöi valinnan. Miehen isä on englantilainen ja äiti suomalainen. Suomen maajoukkueen päävalmentaja Mixu Paatelainen kertoi, että on parikin kertaa lähettänyt pelaajalle maajoukkuekutsun, mutta tämä on niistä kohteliaasti kieltäytynyt. Voit katsoa tästä koko valitun ryhmän.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä