Huuhkaja-puolustaja saanut kritiikkiä hollantilaislegendalta: “Kunnioitan hänen näkemystään”
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien puolustaja Jukka Raitala on saanut kritiikkiä valmentajaltaan, hollantilaislegenda Marco van Bastenilta puolustustyöskentelystään.
Hollantilaisen Heerenveenin riveissä pelaava Raitala sai vastuuta lauantaina Huuhkaja-vahti Niki Mäenpään edustamaa VVV Venloa vastaan. Upean uran luonut Van Basten on pitänyt miehen poissa minuuteilta.
– Oli tosi kiva pelata Nikin joukkuetta vastaan – varsinkin, kun olin sitä edeltävissä otteluissa istunut penkillä, Raitala toteaa pelaajatallinsa OrsaSport.com-sivustolla.
– Valmentajamme (Marco van Basten) on sanonut, että puolustuspelissäni on puutteita. Kunnioitan hänen näkemystään, vaikken ole asiasta välttämättä ihan samaa mieltä. Valmentaja on kuitenkin se, joka tekee päätökset.
Raitalan syksy ei ole ollut ruusuilla tanssimista. Kesällä Hollantiin siirtynyt laitapakki uhoaa näyttävänsä vielä:
– Olen viime aikoina yrittänyt parantaa juuri puolustamista. Nyt vaaditaan kovaa treeniä ja kärsivällisyyttä. Olen fyysisesti hyvässä kunnossa ja vakuuttunut, että kova työ vielä palkitaan.
Raitalalla on seuraavan kerran mahdollisuus minuutteihin lauantaina, kun Heerenveen kohtaa Willem II:n Hollannin liigassa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan