VPS pitää ovea auki viime kauden tehotykilleen: "Pieni toivo elää"
Kuva: Juha Tamminen
Vaasan Palloseuralle viime kaudella 15 Veikkausliiga-maalia mättänyt jamaikalaiskärki Steven Morrissey on hakemassa ensi vuodeksi pelipaikkaa kovemmista sarjoista, mm. tanskalainen Silkeborg seurasi miestä aktiivisesti kesällä.
Päävalmentaja Olli Huttunen kertoi SuomiFutis-sivustolle, että seura pitää ovea auki miehelle vielä kevääseen asti, jos suunnitelmat muualla kariutuvat.
– Linjat ovat auki, mutta hänen paluunsa todennäköisyyttä on vaikea sanoa. Meillä on tarjous sisällä ja jos hän Suomeen jää, se on kilpailukykyinen tarjous, ”Oka” valotti tilannetta.
– Luulen ja uskon, että hän katsoo vaihtoehtoja ulkomailta vielä tammikuunkin ajan. Ei mitään sen varaan lasketa, mutta pieni toivo elää, että jos ei ulkomailta paikkaa löydy, niin pystyisi jatkamaan meillä.
Pelirutiinia halutaan kehittää talven aikana
”Okalla” alkaa toinen vuosi seuran peräsimessä ja valmistautumisessa kauteen aiotaan tehdä uudenlainen painotus. – Ensinnäkin harjoittelu aloitettiin aikaisemmin, pidettiin vain kaksi viikkoa taukoa ja illaan jo täydessä työn touhussa. Ensimmäinen harjoituspeli on 13. joulukuuta (Kakkosen) Vasa IFK:ta vastaan. Vaasalaisryhmä täyttää alkuvuoden otteluilla, jolla haetaan rutiinia kesää varten. – Tammikuussakin pystytään pelaamaan enemmän pelejä ja helmikuu tulee olemaan tiivis jo liigacupinkin puitteissa. Tullaan pelaamaan talven aikana reilusti enemmän pelejä kuin viime vuonna. – Halutaan pelillisiä valmiuksia jo aikaisemmin. Viime talvena oli loppujen lopuksi aika vähän pelejä ennen liigan alkua. Kai Lintinen (@kailintinen), Helsinki
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”