VPS yrittää houkutella Huuhkaja-vahtia takaisin Pohjanmaalle – "Ollaan häntä mietitty"
Kuva: Juha Tamminen
Vaasan Palloseura yrittää houkutella kausina 2000-2002 ja 2006-2009 seurassa pelannutta Henri Sillanpäätä takaisin Pohjanmaalle. Huuhkajienkin ringissä mukana olevalla Sillanpäällä on sopimus vielä ensi kaudesta Ruotsin pääsarjasta pudonneen GAIS:n kanssa.
Kuluvana vuonna mies pelasi loppukauden lainasopimuksella Norjan liigassa Tromsö IL:ssa, koska göteborgilaisseuran piti paikkalla kehnoa taloustilannettaan.
GAIS:n uskotaan leikkaavan ensi kaudeksi palkkabudjettiaan roimasti, joten suomalaismaalivahdin jatko seurassa on epävarmalla pohjalla. VPS:n päävalmentaja Olli Huttunen kertoikin SuomiFutis-sivustolle keskiviikkona, että Sillanpää on ollut mietinnässä ensi kauden maalivahtikuvioita suunniteltaessa.
– Ollaan häntä mietitty, se on yksi vaihtoehdoista. Ollaan odotettu, että ”Henkalla” loppuu kausi ja nyt vasta ollaan alettu tilannetta kartoittamaan eli hänen kohdallaan ollaan vasta alkutekijöissä, Huttunen valotti.
– Siinä on ollut muita vakavammin otettavia tällä hetkellä eikä ole hänen kanssaan kovin vakavasti vielä keskusteltu.
Joukkueella on tällä hetkellä kasassa 13 pelaajasopimusta. Maalivahdin lisäksi vahvistuksia kartoitetaan myös muualle. Neuvotteluissa on oltu useiden eri pelaajien kanssa.
– Maalivahti, toppari ja hyökkäys ovat ensisijaiset, mihin vahvistuksia haetaan. Tehdään ensin päätökset akuuttien pelipaikkojen suhteen, muihin mennään sitten budjetin puitteissa.
Kai Lintinen (@kailintinen), Helsinki
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin

Kai Lintinen (