Hollantilaistähti sittenkin jatkamassa Inter Milanissa – Luvassa palkanalennus!
Kuva: Getty Images
Inter Milanin kanssa sopimussolmussa ollut hollantilaistähti Wesley Sneijder on tehnyt täyskäännöksen ja on sittenkin suostumassa seuran vaatimuksiin. Goal.com:n mukaan seuran presidentti Massimo Moratti kertoi maanantaina, että he ovat erittäin toiveikkaita siitä, että hollantilaispelaaja allekirjoittaa uuden sopimuksen seuran kanssa.
Pelaajalla on vanha sopimus voimassa kevääseen 2015, minkä arvo on kuusi miljoonaa vuodessa. Seura kuitenkin haluaa pelaajan allekirjoittavan vuoteen 2016 asti voimassa olevan sopimuksen, jonka arvo on vain neljä miljoonaa euroa vuodessa.
Seuran mukaan uusi sopimus on linjassa heidän taloustavoitteiden kanssa ja mikäli pelaaja ei suostu allekirjoittamaan uutta sopimusta, on hänet myytävä. Nyt pitkän epäselvyyden jälkeen näyttääkin siltä, että pelaaja sittenkin on jäämässä seuraan.
Hollantilainen on ollut sivussa pelaajasta kokoonpanosta sitten syyskuun lopun. Vaikka päävalmentajan mukaan syyt ovat olleet puhtaasti pelilliset, voidaan hyvällä omalla tunnolla olettaa sopimusasioiden olevan merkittävä tekijä laadukkaan pelimiehen vähien minuuttien taustalla.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin